Wohoo! Tänään oli riittävän suotuisat olosuhteet jäljestämiselle, joten pakkauduin Laikan kanssa Jennyn, Erican ja Kiira- ja Viena-tervujen mukaan ja hurautimme jälkipellolle. En ole mikään pk-jäljen maailmanmestari, mutta opastin sokea taluttaa rampaa -metodilla myös Jennyn ja Erican homman saloihin.
Muiden opastaminen oli yllättävän hauskaa, vaikka kieltämättä mulla oli omat ennakko-odotukseni sen suhteen, saanko suustani mitään järkevää ulos. Oli mukavaa nähdä toisentyyppisiä koiria kuin Laika (tai Loltsi, josta ei tosiaan leivottu jälkikoiraa edes yrittämällä). Kiira oli ennakkotietämyksen mukaan vahvasti silmiään käyttävä, mutta sen alku oli lupaava. Nenä veti sitä eteenpäin ja se käytti näköään lähinnä alkuun makkaroiden bongaamiseen haistelun ohella, mutta toiminta väheni loppua kohden huomattavasti. Viena taas oli alttiimpi häiriöille ja tarjosi Ericalle viimeksi vahvistettuja käytöksiä eikä meinannut oivaltaa, että niitä hitsin nakkeja sai maasta.
Laika ehti odottaessaan vetää kierrokset hyvinkin korkealle (pitäisi
treenata enemmän rauhoittumista...) ja se näkyi jäljestämistahdissa.
Intoon se ei kyllä vaikuttanut, joten valjaisiin pujahdettuaan Laika
alkoi etsiä jäljen päätä ja lähti oikeaan suuntaan aloituskohdasta. Osan
nameista se ryysi yli. Tässä oli selkeästi mun oma moka: olisi pitänyt
ottaa pidempiä askelia, koska Laikan jäljestysrytmi sitä vaatii. Vaati
jo viime syksynä. Fiksaan ensi kerralla. Rauhoittumiseen paneudutaan jo,
joten viretila ratkennee sillä. Pääsääntöisesti mulle jäi kuitenkin
positiivinen fiilis ja tiedän, mitä ensi kerroilla treenata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!