Metsäläisiä

 Isovillakoira Huima on erikoistunut kiville (ja muurahaispesille...) kiipeilemiseen.

Vinskin emo Hiili.

 Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä, sileää jäätähän tämä vain on? Saisinko vaikka kävyn?

 

Viime aikoina kulkuveri on vetänyt kulkemaan yhdessä ystävien kanssa tai omalla pikkulaumalla. Sää on suosinut ja kevät on ollut kaunis pulppuavine puroineen ja alkavine viherryksineen. Taivaat ovat olleet korkealla. Yhtenä päivänä katsoin Laikaa, joka ravasi irtonaisin, pitkin askelin ja haisteli maata pellolla. Taivas oli poutapilvien läikittämä ja aurinko paistoi. Se oli niin itsensä ja onnellisen näköinen. Niin koira. Niillä on sisäsyntyinen taito elää juuri siellä, missä ne ovat ja hengittävät. Taito, jota ihmisen on opeteltava. Läsnäolo on viime aikoina elänyt ja kasvanut metsässä ja tarttunut sieltä mielen taskuun. Tällaiselle levottomalle sitä on haettava aina lisää, mutta onneksi täällä etelässäkin on vielä taipaleita kuljettavaksi.

The clearest way into the Universe is through a forest wilderness.

—John Muir