Kevät pikakelauksella: kaikki kuivuu, harrastustöhötystä, koirankakkakeskustelut, iik punkki, aurinko häikäisee, lisää harrastustöhötystä, kukkakuvia, kukka- ja koirakuvia, koirien ajelua, mielensäpahoittajia ihmettelemässä netissä koirien ajelua, koirien ajelun perustelemista (nykyään lähinnä omassa päässä) hyvinvointisyillä ja
koskamikseillä. Siirrytään nyt vaikka niihin ajelemisen jälkimaininkeihin, jotka ovat joka vuosi yhtä jännittävät!
Koirien ajeleminen paljastaa nimittäin viimeistään niiden painotilanteen. Vinski (42-43 cm)on kuivan kesän orava. Se ei ole nälkiintynyt, mutta ei siinä kyllä ylimääräistäkään ole. Paino oli kuun alussa 11,5 kiloa, puolitoista kiloa enemmän kuin suunnilleen samankorkuisella äidillään ja suunnilleen saman verran kuin isällään. Se on nyt kutakuinkin sen kokoinen kuin ajattelin siitä tulevan, joten oikeassa painossaan se on siis mutuennustetta isompi. Nyt sitä kevyempi Laika kasvatti 2,5-vuotiaaksi mennessä kilon lisää painoa, joten Vinskistä voisi tulla yli kaksitoistakiloinen.
Laika (41 cm) on vajaa yhdeksänkiloinen ja hieman, ööh, tukeva. Siihen on tarttunut nyt oikeasti aikuisena lihasta myös niihin paikkoihin, joita pidin ihan epätoivoisina, mutta ajelu paljasti kyllä myös ylimääräistä lastia. Sillä on myös hemmetisti ylimääräistä nahkaa. Tiesin kyllä, että loputtoman marraskuun (="talven") alkuun syödyt Endurancet taisivat jäädä kyytiin. Olikin ensimmäinen kerta, kun mun koira on varsinaisesti lihonut. Loltsilla oli aikanaan päinvastaisia ongelmia ja Paavo oli pyöreä kotia vaihtaessaan. Onneksi näin pari viikkoa ajelemisen jälkeen Laika on hoikistunut sopivasti.
Tämä viikonloppu meni
Jennyn huushollin seiniä pystyssä pitäen. Nätit soopelit lähtivät Tallinnaan missikisoihin ja jäin vahtimaan tummanpuhuvia silakoita lahden tälle puolen. Jenny nimittäin otti kohteliaasti tulevan lainamaksikoirani asumaan itselleen (:D). Laikalle
Muusa-holsku oli lähinnä ilmaa ja satunnaisesti lievästi ärsyttävä. Vinski puolestaan löysi tyypistä jo ensimmäisellä lenkillä leikkikaverin ja kakarat telmivät sunnuntaina sisällä pitkät tuokiot yhdessä. Molemmilla on aika samanlainen leikkityyli: kovaa riepomista ja kiroilua. Ulkona Vinskin vauhti oli tietysti vielä liikaa ja leluttomissa paineissa piti vähän katsoa päältä, että homma oli reilua. Vinski osaa olla yllättävän nätisti ja säädellä leikkiään ja toimi kyllä tosi hyvänä leikkisetänä kaksi päivää.
Muusasta
olisi tosiaan tarkoitus tulla minulle lainakoira agilityyn. Tämä on taas
niitä ö-mapin ideoita: bataatin veroinen ohjaaja ja raivojooseppi
käyttökoirasukuinen maksikoira. Toivottavasti esteet ja kaikkien
osanottajien kudokset pysyvät ehjinä. Muusa vaikuttaa lyhyen tuntemisen
perusteella oikein hienolta koirakakaralta: sitä ei pidättele mikään, ja
jos pidätteleekin, sille huudetaan tai sen läpi tullaan. Tai yli tai
ali. Kyllä te tiedätte.
Laika hoiti tärkeää kyttäystehtävää ja piti huolta, ettei yksikään ohikulkija pääse ohi ilman tiivistä tuijotusta niskassa. Samalla se mätisäkkeili Jennyn sohvan selkänojan muodottomaksi. Yöllä se vei minulta tyynyn ja parkkeerasi sille takapuolensa. Toivottavasti oli pehmeä pefletti. Patja siinä alla oli ainakin ihan ok. Prkl.
Toukokuu onkin jännittävä kuukausi. Sain Laikalle kuun loppupuolelle paikan
MH-luonnekuvaukseen ja Vinski menee ennen puoltaväliä
luustokuviin ja polvitarkkiin. Kuvautan siltä selän, lonkat, kyynärät ja olat. Silmäpeiliin se menee joskus hamassa tulevaisuudessa, sillä eläinlääkäri, jolle menemme, ei sellaisia tee. Vaikka en voi kummankaan tuloksille yhtään mitään ja koirat ovat ennen ja jälkeen kuvaustensa samoja otuksia kuin sinne tullessaan, minua jännittää silti. Joku Tyyppi nyt sanoo, että tällainen on sinun koirasi. Laikan kohdalla voin tietysti arvailla, mitä tuleman pitää (bingoruudukko on jo täytetty), mutta ilman röntgen-katsetta on vaikea sanoa, miltä Viljamin nivelissä näyttää. Tosin koko elukka on niin vanukas, että olen iloinen, jos lääkäri löytää siitä edes luuta muistuttavaa kudosta.
