Vähä paljo tokoo

 

Pimeää kuin mörön perseessä. Märkää kuin pesukoneella kaatosateessa. Äh. 

Tarvitaan eskapismia. Tarvitaan tokoa.

Viime aikoina sitä tottelevaisuutta on riittänyt. Pelkästään viime viikolla treenattiin tuntikaupalla, porukalla jopa kolmesti. Tällä viikolla päästään samoihin lukemiin. Koulu ja työharjoittelu on vauhdittanut treenaamista ja tulosta on syntynyt aikamoisessa flow-tilassa. Mistään maatamullistavasta ei varsinaisesti ole kyse, lähinnä perusasioiden neurologisen polun vahvistumisesta. Että mitä kriteeriä kulloinkin pidetään ja milloin aletaan ketjuttaa. Viime aikoina luupin alla on ollut sellaisia asioita kuin käytösten sujuvuus ja ärsykekontrolli. Samalla koulusta tuli tavallaan lupa treenata paljon ja pitkiä settejä, kunhan koulutuksen laatu (kriteeri, ajoitus ja vahvisteet) on kohdillaan. Viime aikoina olen teettänyt Vinskillä aikamoisia toistomääriä suunnitellusti ja sehän on entistäkin nohevampi tyyppi! Laikan kanssa sama hyppäys ei ole ollut ihan jouheva, mutta sillä onkin painolastinaan muutaman vuoden ohjaajan täystomppelius ja puutteelliset perustaidot.

Vinski se on tehtaillut vaikka ja mitä. Ollaan väsätty ruutua, tehty kestoa maahanmenoon, häiritty perusasentoa ja ketjutettu mm. noutoa, ALO-paikkiksen alkua, kutsuhyppyä ja merkkiä. Ruudusta katoaa seuraavaksi kosketusalusta. Se on ehtinyt olla paikallaan muutaman treenin ajan ja kun nyt lisäsin hieman etäisyyttä ja kulmamerkit, sen voikin häivyttää. Maahanmenossa on ihan kivasti kestoa, nyt pitäisi hakea häiriöitä ja yrittää rakentaa alusta asti kunnollinen ja rauhallinen liike. Noudossa odottaa ainakin metalliin ja tunnariin yleistäminen. Vinski on kyllä ihan tosi jepa noutokone ja pitopalvelu ja sille voi antaa pideltäväksi about mitä vaan ja siellä se olla möllöttää. Luulit ostavasi villakoiran, saitkin pienen noutajan.

Ehkä kaikkein suurinta iloa on aiheuttanut jo opitun ketjuttaminen. Että voikin koira olla näppärä. Kun perusasennon ihanuus avautui, Vinski on tarjonnut sitä vahvistettavaksi hypyn ja merkin jälkeen, kapula suussa ja ilman.

Kaukojakin ollaan tapailtu, mutta nyt aletaan olla siinä pisteessä, että pitäisi päättää vaihtotekniikka ja alkaa rakentaa joko etu- tai takajalkakohdetta. Vinskin kehonhallinnalla kumpi tahansa vaihtoehto olisi realistinen valinta. Etujalkojen kanssa olisi ehkä helpompi ylläpitää kriteeriä myös kauempaa myös sitten, kun kohde on häivytetty. Näkiksii saa esittää!

Seuruu oli tarkoitus rakentaa Fanny Gottin tyylillä (linkki 1, linkki 2). Laitoin homman käytäntöön innostuttuani hyvin perustellusta tekniikasta, mutta nyt yrittämisen jälkeen joko teen jotain väärin (todennäköistä) tai sitten Vinski on liian innokas hakeutumaan perusasentoon (mitä se kyllä on). Se nimittäin auraa urakalla ja yrittää kääntyä liikkeessä jo nyt perusasentoon, joten se ei ole hyvällä tahdollakaan suora. Oikeassa paikassa se kutakuinkin on. Laika oppi aikanaan seuraamaan imuttamalla ja perusasennosta toiseen siirtymällä. Imuttamiseen en jaksa ryhtyä, se olisi operantin koiran kanssa vähän joka tahon aliarviointia. Sen sijaan taidan ottaa perusasennosta toiseen siirtymisen käyttöön.

  vanhempi kuva, näkee piks... naamakarvoista

Laikan kanssa olen törmäillyt seiniin ja toisaalta ollut ihan onnen kukkuloilla. Yhtäältä se on hirveän taitava. Toisaalta osaamisen hajotessa leviää koko pakka. Paikallaolo tuottaa taas harmaita hiuksia ja tekisi mieli kytkeä koiran johdot uusiksi. Laikassa asuu pieni viitapiru, jonka elämäntehtävä on ilmoittaa tontille tunkevista tyypeistä. Se on varma paikkaistuja - mihinkään se ei lähde, mutta taatusti se kyllä kertoo, jos joku kehtaa sen kentälle tai halliin. Tapaa on tosi vaikea sammuttaa, koska se pitää kätevästi itse itseään yllä.

Oikeastaan tiedän, mitä pitäisi tehdä. Laika tarvitsisi valtavan kasan onnistuneita, virheettömiä suorituksia. Sen pitäisi olla kentällä hiljaa ja reagoimatta, vain ja ainoastaan hiljaa ja reagoimatta. Ratkaisu on himmeän yksinkertainen, mutta se on työläs. Lisäksi kentällemenoihin pitäisi panostaa ja vahvistaa nykyistä hieman maltillisempaa ja ohjaajasuuntautuneisempaa tapaa. Kentällä pitäisi olla juuri se hetki, kun molemmilla on malttia. Lisäksi minun pitäisi malttaa aloittaa myös tehokkaampi vastaehdollistamisprojekti.

Paikkaistuminen on nyt hyllyllä. Se odottaa vasta avoimessa. Paikkamakuu on niin alkutekijöissään, että haukuttoman oppimishistorian rakentaminen on realistista. Aina voi toivoa, että maatessa opittu yleistyy istumiseenkin. Tällaisessa mielentilaan, ei varsinaisesti liikkeeseen itseensä, liittyvässä ongelmassa sellaista voisi jopa ajatella käyvän. Olen ehkä keväämmällä eri mieltä, mutta se on tunnetusti sen ajan murhe...

Laika on oppinut uuttakin. Kaukoissa ja maahanmenoissa alkaa olla jo joku tolkku. Kaukojen tekniikka on parantunut tosi paljon, vaikka huomaan kyllä, että ilmeisesti sen edestä suora rakenne vähän haittaa touhua. Tosi Hieno Pasiliero on oppinut myös ruudun alkeet ja on samassa vaiheessa kuin Vinku. Se onkin melkein maagista, koska Laika ehti melkein ketjuttaa ruutuun juoksemisen ja alustalle osumisen (huom, ei "tähtäämisen") väliin joka kulmaan juoksemisen, tepastelua ja pari sen lempparitemppua. Tämä ratkaistiin muuten *yllätys yllätys* täsmällisemmillä kriteereillä, nopeammilla naksuilla ja safkapalkalla. Masilta kyllä irtoaa Ferrarin vauhti.

Mitenkäs lukijoiden tokosyksy on voinut?

ps. kahtokee jäniskevennys: