keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hardcore continental



"...näkeekö vanhat silmäni väärin vai kasvatatko sä syksyn kunniaksi conttaria..."

Näitte oikein! Viljami on nyt osa-aikakalju ja paljaspyllyinen riemupieru. Päätin, että voisi olla hauskaa (tai öö, ainakin erilaista) viedä se jo ensi vuonna muutamaan näyttelyyn. Sinne tarvitsee sitten jonkun tukan, tukkarotua kun on. Olen kokeilunhaluinen ja pihi, joten ajattelin, että nyt kasvatetaan karva, joka ei kasva heti ulos muodostaan, leikattavaa pintaa ei ole vaivaksi asti ja pystyn trimmaamaan sen itse. Tuli sitten mannermainen leijona. Tosin tämä meidän versio ei ole se yltiökarvainen, ihmisten joko vihaama tai rakastama palloperseleikkaus, vaan sen HCC-versio.

Mikä pirun HCC? (Viljamin kirjoissa hardcore continental.)

Moni on varmasti kuullut palloperseleikkausta kauhistellessaan tarinan siitä, että kyseinen trimmi on se aito ja oikea villakoiratrimmi, jolla on historiallista painoarvoa. Että karvaiset alueet jätettiin suojaamaan mm. keuhkoja ja sydäntä, niskaa, ranteiden ja nilkkojen niveliä ja häntään jätettiin pallero viestimään metsästäjälle koiran olinpaikasta. Loput koirasta klipattiin, jotta kastuessaan painava turkki ei toisi koiralle ylimääräistä lastia. Tosiasiassa nykyinen conttari on kääntynyt vähän pieraisemaan kohti keskisen Euroopan lintuvesiä. Alkuperäinen mannermainen leijona ei ollut yhtä runsaskarvainen ja laitettu, vaan karvamäärältään niukempi ja käytännöllisempi. Vinskin look on tällainen historically correct continental.

Muutama HCC-koira:


Ihastuin koko continentaliin ylipäätään HCC:n takia. Pidin aiemmin leijonatrimmeistä vain skandinaavisesta, mutta se rakkaus kuihtui jo monta vuotta sitten, kun näin riittävän monta lähinnä karvaista virtahepoa muistuttavaa, raskaasti trimmattua koiraa. Nykyconttari taas on tosi karvainen ja aika moni onnistuu mun silmissä munimaan sen erityisesti hillittömällä niskatukalla ja korvakarvoilla.

Villakoiran rotumääritelmä on yllättävän lavea eikä esimerkiksi alleviivaa, että karvaa pitäisi olla valtavasti. Käytännössä niukempaa HCC:tä näkee kehissä lähinnä Jenkeissä ja satunnaisesti nuoremmilla koirilla matkalla kohti muhkeaa nykyconttaria. Trimmi on käsittääkseni kohtalaisen suosittu Jenkeissä myös nimenomaan koe- ja käyttökoirilla. HCC:n karvaiset ja karvattomat alueet ovat samat kuin tavanomaisessa conttarissa, mutta pitkän karvan määrä on vähäisempi. Suurimmat erot ovat niska- ja korvakarvojen määrässä. Moni jättää myös hassut selkäpallerot pois, tosin ne eivät olekaan pakolliset. 



Seuraavat otteet liittyen villakoiran karvaan ja trimmeihin on poimittu vuoden 2015 alusta voimaan tulleesta rotumääritelmästä:

karvanlaadusta 
Kiharakarvaiset koirat: Karva on runsasta, hienolaatuista, villavaa ja hyvin kihartuvaa,
kädellä painettaessa joustavaa ja kimmoisaa. Karvan tulee olla tiheää, tuuheaa
ja tasapitkää muodostaen tasaisia kiharoita.
leikkausmalleista
Leijonaleikkaus: Kihara- tai nyörikarvaisen villakoiran karvapeite leikataan takaosasta
kylkiluihin asti. Myös seuraavat osat leikataan lyhyiksi: kuonon ylä- ja alapuoli alaluomista lähtien;
posket; etu- ja takaraajat, lukuunottamatta mansetteja tai rannekkeita tai takaosan
valinnaisia osia; häntä, lukuun ottamatta pyöreää tai soikeaa palloa (pompon) hännän
päässä. Kaikilla yksilöillä tulee olla viikset. Karvapeitteen jättäminen eturaajoihin
nk. housut on sallittu.

Lisäys rotumääritelmään
Villakoiran arvostelu näyttelykehässä ei ole trimmauskilpailu; liioiteltua trimmausta

ei tule suosia.

Mun suosikkipoiminnat on lihavoitu. Villakoiriahan ei esitetä kiharoina, vaan karvat föönataan suoriksi ja tuomarilta tulee muusta noottia, ellei satu esittämään nyöriturkkista koiraa. Viiksiä ei ole suunnilleen kellään, vaikka rotumääritelmää tulkitessa sen pitäisi olla hylkäävä virhe. Liioiteltua trimmausta ei tule suosia. Jotenkin ne kehätrendit vaan ajavat rotumääritelmän ohi... HCC vastaa kuitenkin rotumääritelmän vaatimuksiin varsin hyvin, vielä kun olisi pokkaa esittää koira pestynä, mutta kiharakarvaiseksi kuivuneena, rotumääritelmä strategisilta kohdiltaan alleviivattuna povitaskussa odottamassa. Yritin kysellä asiasta Facebookin villakoiraryhmässä, mutta keskustelu ei varsinaisesti imenyt näyttelyharrastajia puoleensa.


Vinski on musta uudessa ulkomuodossaan aika hauskan näköinen. Varsinkin pelloilla ja metsissä juostessaan se muistuttaa hyvin paljon sitä mielikuvaa siitä alkuperäisestä monitoimikoirasta, joka on joskus pitänyt keskieurooppalaiset metsästäjät linnunsyrjässä kiinni. Konetin mallin noin kaksi kuukautta kasvaneesta karvasta. Vinskin karvankasvutahti on aivan älytön ja laatukin vielä tosi kiva. Sääli, että se ei ole kehäkelpoinen karvansa puolesta aivan vielä, sillä se on tosi hauskan näköinen nyt, kun pitkä karva on vielä maltillisen mittainen. Ensi keväänä se onkin jo aika pehko.

---

HCC Facebookissa
Trimmauksen historiaa Poodle History Project -sivustolla
Villakoiran rotumääritelmä

22 kommenttia:

  1. Trimmaamaton puudeli on vähän jotenkin... rakkikoiran näköinen :D Sillee hyvällä tavalla. Noi trimmatut näyttelypuudelssonit versus kotisesset on ihan kuin kaks eri rotua (vaikka salaa ihailenkin kivasti trimmattuja isovilliksiä). Vinskin nykyinen olomuoto on mun silmään oikein kiva, mutta innolla odotan sitä tulevassa puuhkassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkipuudelit. <3 Katsotaan, miltä se sitten keväällä näyttää. Toki keväällä on mahdollista vetää se terrieriin eli Laikan taannoiseen näyttelytukkaan, jos se näyttää aivan scheisselta. :D Mäkin tykkään jollain lailla noista vimpan päälle laitetuista näyttelysessuista, jos niillä on järkevä karvamäärä. Niissä on oma viehätyksensä.

      Poista
  2. Toi "Close enough" kuva! Kiitos päivän nauruista! :)

    VastaaPoista
  3. Vinski näyttää superkivalle tossa ryhdikkäässä seisomiskuvassa! Mutta kun mietin, että sitä karvaa olis enemmän niin helposti tulee tasapainoton kokonaisuus. Mielenkiinnolla odotan minkälainen siitä tulee. Ja olisipa hauskaa olla näkemässä jos veisit sen kiharaksi kuivuneena kehään! Voisi olla tuomarin ilme näkemisen arvoinen, ja kaikki ne muut paheksuvat katseet :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku näyttelytuomari voisi ehkä toivoa, että se näyttäisi tuolta aina. Heitin kävyn peltoon ja Laika meni perään - normaalistihan Vinski on puudeliksi tosi matala. Tai siis normaaliryhtinen. :----D Saa nähdä, mitä esim. sen hännästä sanotaan. Hyvässä lykyssä se keulii näyttelytilanteessa, mutta yleensä se on ravatessa kutakuinkin selän jatkeena ja kiinnitys on tosi matalalla puudeliksi. Sentään se on melkein suora. XD

      Mut katotaan, millainen tulee. Tää oli mun "eka conttari", jos sellaiseksi pelkkien rajojen konettamista voi edes sanoa. Saksilla nipsin hännän kärjestä karvat tasan ja lyhensin rintakehän alustaa. Toisaalta mulla on aika matalat standardit, kunhan nyt sais sen tuloksen. :---)

      Mua oikeasti jollain sairaalla tavalla kiehtoisi tuo. Varsinkin, jos lämäisi rotumääritelmän tiskiin vastalauseena. Tuomarille ei kai saisi puhua, ellei tämä puhuttele, mut johan mä intin sille belgialaissedälle aika tiukasti vastaan, vaikka silloin mulla oli vielä periaatteessa hylsyn arvoisesti trimmattu koira näytillä. :P

      Poista
    2. No aina kannattaa kokeilla edes :D Sittenhän sen tietää! Ei kai niillä olis nokan koputtamista jos lätkitään rotumääritelmästä pari faktaa pöytään vastalauseeksi :'D

      Poista
  4. Vinski on symppis! Oli se sitten "rakkikoiran" tai näyttelytähden näköinen :)

    VastaaPoista
  5. Ja jäi vielä häiritseen että kui villiksen kuono ajellaan lyhyeksi, muttei leikata samalla viiksiä veks? Miten se niinku käytännössä on mahdollista? Kun oletan että viikset katoo trimmatessa eikä nykyvillistä oo jalostettu viiksettömäksi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on siis kuonoon jätettävät karvaviikset, kuten bichonilla tai snakuilla, mutta vaan pienemmät. About linkin tyyliin: http://www.poodlehistory.org/northcote.jpg Tuntokarvoja ei olla onnistuttu sentään jalostamaan veks ja ne katoaa kyllä samalla, kun naama ajetaan. Hassua, että noita tosiaan vaaditaan edelleen, vaikka standardiin tehtiin muutoksia Ranskassa syksyllä 2014 ja noita ei jätetä oikeastaan koskaan koirille. Muutaman terrierissä olevan koiran tiedän, joilla on jonkinlaiset olleet, Laikallakin oli hetken, muttei kehässä kyllä.

      Poista
    2. Mystistä. Kiva kun jaksat valaista asiaa tietämättömälle :)

      Poista
  6. Niin sievä Vinski! Mä haaveilen georgette-villakoirasta tasaisin väliajoin, jolla voisi pitää just tätä leikkausta, tosin överinä. Koska liioittelu on kivaa, etenkin kun kyseessä ei oo rakenteellinen liioittelu kuten bulleil. Ja vertasinpa just bullia villikseen. Oh.

    Vinski on komee! En mä kyl tiedä miltä sen pitäis näyttää, mut komee komeen koiran tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bullia ja villistä voi verrata ihan hyvin. :D Onhan puudeleillakin aikamoisia ylilyöntejä esim. etuosissa, joskus päissä, lantiossa ja takakulmissa. Mun koirista Vinski on lähimpänä sitä ihannetta, mikä mulla ylipäätään koirasta on.

      Munkin mielestä Viljami on. :3 Oon tietysti jäävi, mutta varsinkin nyt, kun se on pikkuhiljaa aikuistumassa, niin tiedä mitä hienouksia siitä vielä paljastuu. Mutta tykkään siitä kuin hullu puurosta, kroppakin toimii just eikä melkein niinku pitää. <3

      Poista
    2. Haha, mä itseasias jäin kyttää tota sen kuvaa, et millanenkohan etuosa sillä on karvan alla. Mut aksakuvassa taas sen etujalat taipuu enemmän rintakehän alta kuin eestä, jos kaulalinjaan ja päähän vertaa niin tulin siihen tulokseen, et eiköhän sillä ihan kiva etuosakin oo. :D

      Poista
    3. Ryhtikuvat on perseestä. :D Toi ryhtipose on kuvasarjan vika tollanen otos, seuraavassa näkyy pellolle rynnistävä pylly. Olispa kunnollinen sivukuva, joka olisi vielä tuorekin, mutta jos sanaan luotat, niin etuosa on kiva. Olkavarressa voisi olla ehkä vielä inan enemmän kulmaa, mutta hyvä se on noinkin. Kaulan kiinnitys on myös maltillinen ja Vinski pääsee juostessaan tosi matalalle.

      Poista
  7. Moikka!
    Tässäpä teille haaste, jos haluat lähteä siihen mukaan! :)

    http://neljalla-tassulla.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-haaste.html

    VastaaPoista
  8. Musta noi on kivempiä nimenomaan tossa kiharassa turkissa (ok oon ehkä muutenkun vähän kiharapuolueellinen...) ja tolleen että tuota turkkia on semisti, kuten tossa Viljamin seisomakuvassa :3 Meilläkin on toi turkin kasvatusprjokti menossa, ja mua tuskastuttaa jo nyt vaikkei tota turkkii oo kun vaa jaloissa ja päässä :D Mutta karvainen koira+kivituhka aksahallin pohjana+ koira joka tykkää kieriä = <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiharat <3 Nyt kun vertaan tota seisomiskuvaa ja tänhetkistä Vinskiä, niin tuntuu, et sil on jo liikaa karvaa. :D Kuvilla väliä joku vajaa kuukausi.

      Poista
  9. Tykkään sun blogista niin paljon. Kirjotat asioista silleen, että jopa mä tajuan, vaikka en villakoirista tai niiden trimmaamisesta mitään tiedäkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :3 Kiva kuulla! Mä oon ajatellut kirjoitella karva-asioista vielä vähän lisää inhvoa.

      Poista
  10. Odotan suurella kiinnostuksella tuota lisäinfoa karvanhuoltoasioistanne. Millä, miten, miten usein? Ovat niin hurmaavia nämä sinun otuksesi verrattuna muodollisemmin puunattuihin villakoiriin!

    VastaaPoista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!