-10,74

Juostiin tänään Lassin kaa Purinalla meille eka LUVA. Juostiin nollavoittokin siinä myös.

Se oli tärkeää, koska...

...Lassista oli kiva juosta kovaa ja oli siistii jee.

...minua ei ahdistanut, päinvastoin. Jännitys oli hyvänlaatuista ja teki rennosta mielestä sopivan kirpeän.

...on tosi vaikea väittää, ettei me pystyttäisi tai osattaisi. Kyllä me pystytään ja osataan. Nyt vaan hyväksytään se ja tehdään lisää duunia, koska siitä me tykätään. 

...sain vahvistusta sille positiiviselle kehitykselle, mitä viime aikoina on tapahtunut. Hyviä, tietoisia päätöksiä, paljon henkistä työtä. Tänään oli kaunis päivä ja helppo hengittää. 

Kuvat: Liisa Keskitalo 

Hardcore continental

"...näkeekö vanhat silmäni väärin vai kasvatatko sä syksyn kunniaksi conttaria..."

Näitte oikein! Viljami on nyt osa-aikakalju ja paljaspyllyinen riemupieru. Päätin, että voisi olla hauskaa (tai öö, ainakin erilaista) viedä se jo ensi vuonna muutamaan näyttelyyn. Sinne tarvitsee sitten jonkun tukan, tukkarotua kun on. Olen kokeilunhaluinen ja pihi, joten ajattelin, että nyt kasvatetaan karva, joka ei kasva heti ulos muodostaan, leikattavaa pintaa ei ole vaivaksi asti ja pystyn trimmaamaan sen itse. Tuli sitten mannermainen leijona. Tosin tämä meidän versio ei ole se yltiökarvainen, ihmisten joko vihaama tai rakastama palloperseleikkaus, vaan sen HCC-versio.

Mikä pirun HCC? (Viljamin kirjoissa hardcore continental.)

Moni on varmasti kuullut palloperseleikkausta kauhistellessaan tarinan siitä, että kyseinen trimmi on se aito ja oikea villakoiratrimmi, jolla on historiallista painoarvoa. Että karvaiset alueet jätettiin suojaamaan mm. keuhkoja ja sydäntä, niskaa, ranteiden ja nilkkojen niveliä ja häntään jätettiin pallero viestimään metsästäjälle koiran olinpaikasta. Loput koirasta klipattiin, jotta kastuessaan painava turkki ei toisi koiralle ylimääräistä lastia. Tosiasiassa nykyinen conttari on kääntynyt vähän pieraisemaan kohti keskisen Euroopan lintuvesiä. Alkuperäinen mannermainen leijona ei ollut yhtä runsaskarvainen ja laitettu, vaan karvamäärältään niukempi ja käytännöllisempi. Vinskin look on tällainen historically correct continental.

Muutama HCC-koira:

Ihastuin koko continentaliin ylipäätään HCC:n takia. Pidin aiemmin leijonatrimmeistä vain skandinaavisesta, mutta se rakkaus kuihtui jo monta vuotta sitten, kun näin riittävän monta lähinnä karvaista virtahepoa muistuttavaa, raskaasti trimmattua koiraa. Nykyconttari taas on tosi karvainen ja aika moni onnistuu mun silmissä munimaan sen erityisesti hillittömällä niskatukalla ja korvakarvoilla.

Villakoiran rotumääritelmä on yllättävän lavea eikä esimerkiksi alleviivaa, että karvaa pitäisi olla valtavasti. Käytännössä niukempaa HCC:tä näkee kehissä lähinnä Jenkeissä ja satunnaisesti nuoremmilla koirilla matkalla kohti muhkeaa nykyconttaria. Trimmi on käsittääkseni kohtalaisen suosittu Jenkeissä myös nimenomaan koe- ja käyttökoirilla. HCC:n karvaiset ja karvattomat alueet ovat samat kuin tavanomaisessa conttarissa, mutta pitkän karvan määrä on vähäisempi. Suurimmat erot ovat niska- ja korvakarvojen määrässä. Moni jättää myös hassut selkäpallerot pois, tosin ne eivät olekaan pakolliset. 

Seuraavat otteet liittyen villakoiran karvaan ja trimmeihin on poimittu vuoden 2015 alusta voimaan tulleesta rotumääritelmästä:

karvanlaadusta 

Kiharakarvaiset koirat: Karva on runsasta, hienolaatuista, villavaa ja hyvin kihartuvaa,

kädellä painettaessa joustavaa ja kimmoisaa. Karvan tulee olla tiheää, tuuheaa

ja tasapitkää muodostaen tasaisia kiharoita.

leikkausmalleista
Leijonaleikkaus: Kihara- tai nyörikarvaisen villakoiran karvapeite leikataan takaosasta

kylkiluihin asti. Myös seuraavat osat leikataan lyhyiksi: kuonon ylä- ja alapuoli alaluomista lähtien;

posket; etu- ja takaraajat, lukuunottamatta mansetteja tai rannekkeita tai takaosan

valinnaisia osia; häntä, lukuun ottamatta pyöreää tai soikeaa palloa (pompon) hännän

päässä. Kaikilla yksilöillä tulee olla viikset. Karvapeitteen jättäminen eturaajoihin

nk. housut on sallittu.

Lisäys rotumääritelmään

Villakoiran arvostelu näyttelykehässä ei ole trimmauskilpailu; liioiteltua trimmausta

ei tule suosia.

Mun suosikkipoiminnat on lihavoitu. Villakoiriahan ei esitetä kiharoina, vaan karvat föönataan suoriksi ja tuomarilta tulee muusta noottia, ellei satu esittämään nyöriturkkista koiraa. Viiksiä ei ole suunnilleen kellään, vaikka rotumääritelmää tulkitessa sen pitäisi olla hylkäävä virhe. Liioiteltua trimmausta ei tule suosia. Jotenkin ne kehätrendit vaan ajavat rotumääritelmän ohi... HCC vastaa kuitenkin rotumääritelmän vaatimuksiin varsin hyvin, vielä kun olisi pokkaa esittää koira pestynä, mutta kiharakarvaiseksi kuivuneena, rotumääritelmä strategisilta kohdiltaan alleviivattuna povitaskussa odottamassa. Yritin kysellä asiasta Facebookin villakoiraryhmässä, mutta keskustelu ei varsinaisesti imenyt näyttelyharrastajia puoleensa.

Vinski on musta uudessa ulkomuodossaan aika hauskan näköinen. Varsinkin pelloilla ja metsissä juostessaan se muistuttaa hyvin paljon sitä mielikuvaa siitä alkuperäisestä monitoimikoirasta, joka on joskus pitänyt keskieurooppalaiset metsästäjät linnunsyrjässä kiinni. Konetin mallin noin kaksi kuukautta kasvaneesta karvasta. Vinskin karvankasvutahti on aivan älytön ja laatukin vielä tosi kiva. Sääli, että se ei ole kehäkelpoinen karvansa puolesta aivan vielä, sillä se on tosi hauskan näköinen nyt, kun pitkä karva on vielä maltillisen mittainen. Ensi keväänä se onkin jo aika pehko.

---

HCC Facebookissa
Trimmauksen historiaa Poodle History Project -sivustolla
Villakoiran rotumääritelmä

Hullu viikko

Sanoin alkuviikosta, että jos olen hengissä sunnuntaina, olen tyytyväinen. Nukuin viime yönä kymmenen tuntia ja päivällä kolme lisää ja näin viiden aikaan tarkasteltuna jokainen ruumiinosa näyttäisi olevan paikallaan ja elämisen kannalta tarpeelliset elintoiminnotkin ihan reilassa. Koulutin maanantaina ex tempore meidän agility-ryhmän varsinaisen kouluttajan sairastuttua (ja sitä ennen vähän-niin kuin-koulutin oman ryhmäni Laikan treenien ohella, koska meille ei tullut kouluttajaa).

Keskiviikosta perjantaihin seikkailimme Laikan kasvattajan kanssa Ruotsissa. Reissu oli mielenkiintoinen ja antoisa, vaikka myöhästyimme oikealta lautalta ja jouduimme odottelemaan tuntitolkulla hirveissä kuumotuksissa Turun lauttaa tietämättä mahdummeko kyytiin. Toivon, että voin joskus tulevaisuudessa kertoa reissun hedelmistä lisää ja näillä näkymin matkustamme vielä takaisin ensi vuonna. Ihmekoirat majailivat Erican ja belgien ilona matkan ajan ja olivat viihtyneet. Laika oli istunut Erican pehmustamalla lipastolla ja Vinski rokannut Smaugin kanssa seinät nurin jo keskiviikkona niin, että kumpikin oli ollut torstaina liian väsynyt juoksemaan koirapuistossa.

Lipasto-Lassi

Eilen, juuri ja juuri reissusta toivuttuani oli mun ja Laikan ensimmäiset frisbee-kisat. Ensin kisattiin USDDN-formaatin toss&fetch ja sitten Suomen pituusheittokisa. Alkuun jännitti liikaa, muttei yli äyräiden. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tajusin, että mullahan on maailman laikaisin Laika ja jännitys lakkasi. Lassi oli todella mainio. Olin etukäteen vähän jännittänyt, että se olisi saattanut ottaa häiriötä tuomareista, mutta mitä vielä: se ei huomannut ketään. Teimme erittäin ehyitä suorituksia ja sain jopa sen ainoan kisakiekon joka ikisen kerran käteen asti ja koiran suusta viimeistään toisella vihjeellä! Lassi koppasi mahtavasti ne kopit, mitkä se realistisesti pystyi - mun heittokäsi tarvitsisi edelleen treeniä. Kahdelta kierrokselta saimme 14,5 pistettä ja muistaakseni useamman koiran kesken jaetun vitossijan seitsemästä koirakosta.

Pituusheitto floppasi eikä yhtään koppia tullut. Olisi pitänyt tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaan koira selän takaa kierrättäen eikä sählätä paikallaolon kanssa. Suomen pituusheittokisassa koira ei siis saa edetä heiton mitattavalle osuudelle ennen kiekkoa, kuten vaikkapa t&f-kisassa. Jouduin sitten huolehtimaan tästäkin varsinaisen heittämisen lisäksi ja oma keskittyminen hajosi. Laika ei onneksi lannistunut, vaan yritti kiekkojen perään kerta toisensa jälkeen.

Aika moni tuli vaihtamaan sanasen meidän kanssa ja piti Laikasta ja mm. sen kaurismaisesta juoksutyylistä kiekkoa palauttaessa. Lassihan on tietty esim. paras. Handlasin itse omat hermoni lupaavan hyvin. En ole kivestä tehty: mietin pituusheiton jälkeen tietysti, että isken kiekot betoniin valettuina Suomenlahteen. Googlasin kuitenkin heittokursseja Erican kanssa myöhemmin ja sisuunnuin. Tarvitsen vain enemmän ja parempaa heittotreeniä ja himpun lisää itseluottamusta. Laika näytti olevansa ihan satasen luottamuksen arvoinen, intensiivinen keskittyjä. Seuraavat julkiset frisbee-edesottamukset meillä on edessä marras- ja joulukussa, kun Vinski esiintyy ensin Lemmikkimessuilla ja sitten Messarissa. Laikan kanssa mietitään kiekkoja varmaan ensi keväänä.

Postauksen kiekkokuvat: Ile Könönen