#eienääikinäeläinlääkäriin #bää

 

 onks tälle tukiryhmää

Sattuipa viikonloppuna niin, että palasin kotiin koulutuksesta* ja löysin kaksi innokasta koiraa. Toinen ei kuitenkaan kantanut kenkiä eikä mölynnyt tervetulomölyjä. Kaverin pihalla se vain makasi maha turvonneena. Turvotus meni kävelyllä ohi, apatia ei. Katseltuani flegmaattista olotilaa ja ummetusta maanantaihin, soitin eläinlääkäriin ja varasin ajan. Ei ole kunnollinen Vinku sellainen Vinku, joka vain esittää kymmenkiloista karvamatoa eikä edes kenkiä kuskaile.

Olin tietysti varma, että nyt on lopun aika käsillä. Hautajaiset suunniteltuani kuitenkin totesin, että kenties kyseessä on eturauhasongelma tai ihan vain ummetus. Tiistai-iltapäivänä matkustimme bussilla (hyvin rauhallisesti, terveisiä sitä kummeksuneille tädeille: koirani oli kipeä, ei se muutoin mikään käytöskukkanen ole) Sopulitielle pitkästä aikaa. Sielläpä sitten tehtiin yhtä jos toista, mutta mikään ei ole saanut sellaisia paheksuneita mulkoiluja aikaan kuin lääkärin sormi pyllyssä. Sieltähän se sitten löytyi, suurentunut eturauhanen. Tardak teki kipeää, mutta onneksi meillä oli taianomaisia ankkaslaisseja mukana.

Pidin lääkäristä varsin paljon. Vinskin nielussa oli ärtymystä, ilmeisesti elimistön yleisen puolustusreaktion seurauksena. Saimme option antibioottikuuriin, jos pieni köhä jatkuisi pidempään (se on jo käytännössä loppunut). Akuuttina hoitona oli Tardak-piikki ja kastraatiolle tuli suositus vain, jos vaiva jatkuisi toistuvasti. Musta oli mukavaa, että sillä ei kuumoteltu, kun jonkinlainen orastava trendi näyttäisi olevan oletuskastrointi. Pitäköön kuukusensa, jos niistä ei ole sille terveyshaittaa (joka olisi luonnollisesti pätevä syy poistaa mokomat), lie niillä ja niiden tuottamilla hormoneilla tehtävänsä.

Viljami voi nyt virkeästi ja on ihan entisensä. Osan karvoistaan se on kyllä pudottanut jonnekin, mutta se oli toisaalta tarkoituskin ja siitä voisin kirjoittaa ehkä seuraavaksi. Näimme eilen Hiili-äiskää ja kasvattajaa ja mänttipuudeleilla meni aika lujaa.

» » »

*Koulutuksesta? Lammaskoulutuksesta. Kun Vision eläinnäyttelijäkurssilla sain kuulla, että sellainenkin mahdollisuus olisi, ilmoittauduin mukaan. Minulla ei ollut juuri ennakkotietoja lampaista, tiesin lähinnä niiden olevan lauma- ja saaliseläimiä ja koiriin verrattuna nopeita oppimaan. Tämän lisäksi ne olivat estottoman ahneita ja ihania. Keston rakentaminen käytöksiin tuntui olevan varsin helppoa tai ainakin helpompaa kuin koiralle. Siedätimme lampaita erilaisiin perustoimenpiteisiin ja saimme kouluttaa niille kohteita. Niitä kohteita eräät sitten hyödynsivät esimerkiksi agility-hypyn opetuksessa... Mihinkäs tiikeri raidoistaan.

Jokaiselle harrastuksenaan koiria kouluttavalle toisen lajin kouluttaminen on varmasti virkistävä kokemus, vaikka kouluttaminen itsessään ei olisikaan se kiinnostava juttu esimerkiksi lajitreenaamiseen verrattuna. Lauantain siedätysperiaate vaikka toimisi hienosti koirien trimmaamiskoulutuksessa, vaikka kyseessä olisi vain muutaman kilon painoinen, säyseä pikkuotus, jolle "saa tehdä mitä vaan."

For the love of toko

Toko on vieläkin pinnalla. Se on ihanaa, parasta, koukuttavaa. Mikä tahansa mesta on tokomesta. Koiratkin on olleet fiiliksissä mukana vääntämässä. Kohta pitää ottaa pieni breikki ja tehdä noseworkiä välillä, että tuuletutaan. Löysimme tiemme myös Koirakoulu verkossa -kioskin tokotreeniryhmiin ja pääsemme paneutumaan nyt myös ryhmässä operanttiin tokoon. Siisteintä tässä on ehkä kuitenkin samanhenkinen oppimisympäristö ja se, että kaikilla on tietyt yhteiset reunaehdot. Siistiä, ettei tällainen leväperäinen tohelokaan pääse suunnittelematta kentälle, vaan omaa treeniagendaa saa ja pitää toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti ja viisaasti. Porukka vaikuttaa oikein mukavalta ja seuraavat treenit ovatkin tulevana sunnuntaina. Vinski oli mukana edellisissä ja toimi oikein hyvin. Ainoastaan ns. isot tauot oli vähän hankala järjestää ja se hieman turhautui, mutta ei keulinut missään vaiheessa toimintakyvyttömän kouhkaamisen alueelle, vaan meillä oli yhteinen suunta mopolle ainakin enimmäkseen.

Keskiviikkona treenattiin Jennyn ja Kiiran kanssa meidän kotinurkilla. Laikku ihmetteli merkkiä kieli poskella. Värkättiin myös vähän kapulanpitoa ja paikkis. Laikan pitotreenissä on tapahtunut nyt jokin läpimurto. Tai ei vaan jokin läpimurto, vaan täsmällinen oivallus. Se toisti useamman kerran selvää toimintaa: tartu kapulaan, vedä kapula itsellesi ja rauhoitu sen kanssa. Maltoin treenata hyvin vähän. Torstain ohjatuissa en voinut olla kokeilematta, mitkä herneet on mukana ja lainasin, kun en muuta löytänyt, seurakaverin painavaa sorvattua kapulaa. Piti. Saakeli mitkä juhlat. Paikkis istuen oli Kiiran kanssa le suberbe, mutta onnistui se torstainakin, vaikka paikkiskaverit olivat käytännössä vieraita ja oltiin kiihkoiluagility-hallissa. Torstaina Laikaa oli pakko kehua uudelle kouluttajalle, sillä mun luotto siihen on kasvanut. Sen taidot on kohentuneet ja sille on tullut lisää pinnaa. Tiedän, missä meidän heikot paikat on ja osaan jo vastata niihin. Kouluttajan silmiin Laika vaikutti kuulemma hauskalta tyypiltä. Ja mä kävelen kuin pk-ihminen...

Torstain ohjatuissa ketjutettiin myös ALOn seuruukaavio ja hyppy. Hyppy oli täysin priima, seuruusta ei olisi tullut koetilanteessa lähellekään kymppiä. Joku tuli halliin sisään aloitushetkellä Laikan selän takaa ja Nti Puolustusmusta sanoi sanasensa ja jätätti kaksi ensimmäistä suoraa. Tsemppasin sen kuitenkin mukaan ja se hyppäsi takaisin messiin kuin hilpeä simpukka. Tiedän, että tuossa on meidän herkkä paikka ja onnistuin olemaan neutraali ja jatkamaan hommia, koska kesken ketjun tuolle voi aika vähän. Yllärihäiriöiden sietoa pitäisi rakentaa erikseen.

Vinski on ihmetellyt perusasentoa. Aloin häivyttää nyt alustaa pois niin, että se on paikallaan joka toisella toistolla. Keskiviikon viimeisellä setillä se oli pois kahden toiston ajan putkeen, mutta Vinski haki silti oikealle paikalle. Aika kiva. Eteneminen on varmaan tästä eteenpäin kohtalaisen nopeaa ja pitää muistaa viedä temppua eri ympäristöihin eikä juuttua vain kotiin ja tutuille kentille. Kohta ketjutetaan jo varmaan istumista ja sitten siirrytään seuruun pariin. Eikä yhtään käsiapua. Laikan vastaavaan projektiin verrattuna tämä on ollut tuskattomampaa monella tavalla, vaikka lopputulos on ollut Lassin kohdalla hyvin mieluinen. Siinä on kuitenkin puutteensa ja imutuskädestä eroon pääseminen oli oma projektinsa.

 Jäävistä olemme aloitelleet seisomista. Päätin valita opetuksen alkuvaiheen avuksi käsikosketuksen, koska se vaikutti parhaimmalta tavalta saada jo kohteita treenanneelle koiralle selkeä pysäyttävä seisomiskriteeri. Koska tokossa arvostetaan liikkeiden täsmällisyyttä ja esimerkiksi jäävässä seisomisessa eteenpäin teputtelu pysähtymisen yhteydessä on virhe, halusin Vinskille täsmällisemmän tehtävän kuin "pysähdy neljälle jalalle" tai kaukoissa "nouse seisomaan." Se on koiralle helppo tehtävä, mutta meille vajavaisille nahkaeläimille hankala kriteeri. Sen sijaan etujalkojen pomppua tai lukkojarrua on helpompi seurata ja vahvistaa. Kaukoihin lisään Vinskille takajalkatargetin, mutta seisomaannousun olisi tarkoitus tapahtua samalla tekniikalla. Yläkuvassa Vinku on pompun korkeimmassa vaiheessa ja alakuvassa laskeutumassa ja palkka suuntautumassa sitä kohden. Palkan kanssa kannattaa olla tarkka ja tarjota se koiran kuonon eteen tai max. rintakehän kohdalle, ei pään yläpuolelle, vaikka se tuntuisi nopeammalta (paino siirtyy taakse ja moni koira pyllähtää istumaan) eikä maahan tai muutenkaan liian alas (moni painuu maahan).

Koska oon näppärä, niin kuvasin tämän päivän pikatreeneistä vähän videota (perusasentoa ja seisomista). Seisoin seisomisessa (ironista) liian lähellä ja videolla näkyy, miten länässä Vinskin pitää olla, että se ylipäätään pääsee pystyyn. Ensi kerralla muistan.

Postauksen kuvista (Insta-puudelia lukuun ottamatta) kiitos Jennylle.