perjantai 24. heinäkuuta 2015

Yksi pentukuume, ole hyvä



Tiedän, tiedän - minulla on välillä taipumusta olla vähän inhottava. Olen itse harvoin pentukuumeinen (haaveilen ennemmin niistä aikuisista, jaksavista ja jo ainakin melkein koulutetuista raketeista), mutta tykkään levittää pentukuvia, kun sellaisia otan. Olin ihmekoirojen kanssa viime perjantaista eiliseen Lappeenrannassa ja muutaman päivän siitä vahdin laumaa, jonka yhtä kokoonpanoa olen ollut hoitamassa jo lukion ekalla melkein kymmenen vuotta sitten. Oli lunkia oleskella kuuden puudelin kanssa pihallisessa talossa ja katsoa, kun Laika nautti tontin kiertämisestä ja tuijottelusta kuin laumanvartija ja Vinski tykitti ympäri tannerta välillä yksin ja välillä Nuka-keskarin ja sen 11-viikkoisen, vielä nimeämättömän pennun kanssa.

 

Vinski oli pennun kanssa suurimman osan ajasta valtavan ihana ja järkevä leikkikaveri. Yhden neuvottelun kävimme aiheesta "pentu ei ole Smaug." Yksi Viljamin ja Maken leikin variaatioista nimittäin on se, että Smaug makaa lattialla ja Vinski ottaa sitä karvoista kiinni ja vetää jonkun matkaa pitkin lattiaa... Pikkuruskee itse oli veikeä otus, Vinskiin (ja pentu-Laikaan) verrattuna aika rauhallinen ja kiltin oloinen, mutta silti ihan riittävän riiviömäinen. Se muistutti mielestäni vähän kauttaaltaan pehmeää siiliä.





PS. 
Ruusunpunaiset lasit eivät pue ketään. Pennuista tunnetusti kasvaa sitten tällaisia. Desibelit kaakossa kiroilevia, pallit viuhuen ja tanner tömisten juoksentelevia ja joka paikkaan loikkivia hiekkaturpaisia oman elämänsä sankareita. Ne on muuten niitä riiviöitä, joista jostain syystä tykkään itse enemmän kuin nappisilmäisistä ja joka paikasta söpöistä pikkupennuista.


13 kommenttia:

  1. Haaste: http://patjenes.blogspot.fi/2015/07/liebster-awards.html

    Ps. Aika suloinen villapentu, onneksi ne ei aiheuta mulle pentukuumetta! :'D

    VastaaPoista
  2. Sinut on haastettu! http://tahma-tassut.blogspot.fi/2015/07/sinut-on-haastettu.html ;) hahah arvasin että muutkin haastaa teidät ja kerkee eka, mutta ainakin j´sulla valinnan varaa kysymyksissä :D

    VastaaPoista
  3. Voi pentu on ihana ja villakoira on ehkä pakko laittaaa kiharakarvaisten top.3.

    VastaaPoista
  4. Voihan pentu ja vielä ruskea sellainen...<3 Ei oo elämä reiluu - tahtoo tuommoisen pallotettavaksi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa, kun sai hömpötellä sen kaa ja kuitenkin jättää sen kotiinsa tietäen, että oma on sentään jo vähän kasvanut eikä ihan kaikki pewseily ole enää edessä. :D Mut ruskeat = <3

      Poista
  5. Voi apua, toi ruskea näyttää hämmentävän paljon mun edesmenneeltä pikkaselta! Hui tuli ihan kylmät väreet :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumotus! Tapasin juuri Loltsin oloisia pikkuaprikooseja ja sydänalaa raastoi. ;__;

      Poista
  6. Voihan kasvava pentukuume! Toinen on niin ihana nappisilmineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä unohda neulahampaita, sisälle pissimistä ja lahkeessa roikkumista! :v

      Poista
  7. Mekin ollaan haastettu teidät! :D voihan pylly

    http://mainiomanta.blogspot.fi/2015/07/28-liebster-award.html

    VastaaPoista
  8. Ja minäkin olen haastanut teidät! :D:D Hyvin menee :D

    http://pehmunen.blogspot.fi/2015/07/liebster-awards-haaste.html

    VastaaPoista
  9. Omg näitä haasteita on nyt viisi. :DDDD

    VastaaPoista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!