lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesälärveiset


Ajattelin kirjoitella mukavampia kuulumisia kuin juttuja kylmistä öisistä karkureissuista. Tuota yötä lukuunottamatta meillä on nimittäin ollut treenien ulkopuolellakin varsin mukava kesä. Laikaan yöjuoksu ei jättänyt mitään jälkiä, olemme nähneet äänekkäitä mopoja eikä se ole reagoinut niihin mitenkään. Se ei ole ollut myöskään sen ihmeellisemmissä jälkisfääreissä, vaan oma sileä ja tuhiseva itsensä.


Kesä on ihanteellista aikaa etsiä uusia lenkkimaastoja. Kun ei ole pelkoa akuutista hypotermiasta tai aggressiivisista hiihtäjistä ja illat ovat loputtoman valoisia, voi selata hieman Google Mapsia lämmittelyksi ja talsia sitten pitkin pitäjää. Olen asunut koko elämäni taajamassa tai sen rajalla ja olen kiintynyt omituisiin välivyöhykkeisiin. Siis juuri niihin metsiin, jotka alkavat teollisuusalueiden laitamilta ja kätkevät sisäänsä salaisuuksia, jotka tuntuvat olevan kaikkien saatavilla, mutta kukaan ei oikeasti tiedä niistä. Rakastan eniten sellaista koskematonta mäntykangasta tai kuusikorpea, mikä jatkuu silmänkantamattomiin, mutta toisinaan tunnen vetoa juuri sellaista pientäsuurta, turvallista seikkailua kohtaan.


 Yhtenä iltana löysin koirien kanssa juuri tuollaisen uuden metsän. Hulppeita näkymiä auringonlaskuun ja jokilaaksoon, vetisiä suopainanteita, kaksi kohtaamista ketun kanssa ja hassu rinteeseen syntynyt mangrovelammikko. Laika ui kasvien seassa oikein mielellään, mutta kohtasi myös puun, joka kasvoi vedestä. Konsepti oli sen mielestä typerä: puiden kuuluu olla noudettavissa vaakatasossa tai vähintään välittömästi irtirevittävissä. Uituaan ympäriinsä kuin vihainen virtahepo, se rantautui ja söi sitten matkalla pari oksaa pienestä männystä, joka niinikään kasvoi vedessä.

Tämä hiekkakuoppahalko on muuten sellainen Laikan laatuluokituksessa hyvät pisteet saanut:



Vinski on jatkanut perustreenejään ja sosiaalistamista. Se on nyt seitsemän kuukauden iässä, vauhti on kova, reaktiot nopeita ja vahtimiskäytös nostaa päätään. Menohalut ovat jatkuvat, mutta pentu se on silti. Se itse tuntuu unohtavan sen useimmiten. Vinski on edelleen ihanan avoin ja suhtautuu kaikenikäisiin ja -näköisiin ihmisiin uusina potentiaalisina ystävinä. Matkustaminen on sen fortea ja julkisissa se menee matoksi nukkumaan. Bussin jarruttaessa se sitten liukuu pitkin lattioita aina yhtä hämmentyneen näköisenä. Ainut hankala paikka kulkupeleissä ovat ne sisään lappaavat YSTÄVÄT VOI JUKU VOI JUKU.

Vinski käväisi tänään mätsärituristina Hyvinkäällä. Toiset koirat kiihdyttävät sitä hurjasti, osa on vain jännittäviä (tämän päivän perusteella esimerkiksi isot vinttarit), mutta osa kiinnostaa ilmeisesti ihan vain leikkikavereina. Koiratapahtumat kysyvät minulta pinnaa ja mahdollisuutta edetä koiran mukaan. Vinski on onneksi väläytellyt koulutushetkien aikana oikein mainiota edistymistä turhautumisenhallinnassa, joten koulutus puree varmasti vielä. Kaupungilla minun pysähtyessäni Vinski alkaa relata kohtalaisen automaattisesti. Koirat ovat vaan hirmuinen häiriö.


Laika on ollut varsinainen arjen superkoira. Pitkäjännitteinen kouluttaminen on, uskokaa tai älkää (tadaa!), pidentänyt sen ennen nanosekunnin mittaista reaktioaikaa moneen asiaan. Monesti se harkitsee vahtimista tai muuta puhinaa, mutta päättää sitten olla oma-aloitteisesti hiljaa. Sitä olen juuri toivonut: automaattisia käytöksiä. Siitä tulee päivä päivältä luottopakimpi oikea käsi ja sen kanssa lenkkeily käy rentoilusta. Kuvassa se napottaa chillisti hevosaitauksen vieressä. Vinskin pentuarki muistuttaa aina välillä siitä, ettei Laika ollut samanikäisenä mikään jatkuvasti aurinkoinen hattara, vaan tukkaan juuttunut sitkeä lakukarkki. Kalenterista katsoen aikaa on kulunut pari vuotta, mutta henkisesti matka pitäisi varmaan laskea kiloparsekeina. Hyvä muistutus siitä, etteivät isot tai pienet vaikeudet yleensä kestä ikuisesti.


villakoira ei ole mikään automaatiofifi, sanos Vinku

Erican tervupenikka Smaug on kasvanut Vinskistä jo kilotolkulla ohi, mutta kaksikolla on edelleen hauskaa keskenään. Ajelin Vinskin häntätupsun pois, koska se oli Smaugille helppo maali. Smaug ei kyllä taida päästä yhtä kätevästi eroon poskivilloista, joissa salamannopea musti roikkuu jatkuvasti. Erica kasasi yhden leikkihetken loppupuoliskon nujuista videon:


Kuuluu muuten mullekin jotain. Sain kesäkuussa tietää, että pääsin kouluun. Hain sinne salaa, kerroin tuskin kellekään, koska jännitin hirveästi hakuvaihetta ja välttelin tarkoituksella tilannetta, missä olisin joutunut kertomaan monille omasta pettymyksestäni. Hakuvaiheessa täytellessäni lomaketta kuulin koulun toimistosta, että hakijoita oli yli 200, mutta päätin raapustaa rehellisesti motivaatiostani ja osaamisestani. Sain pääsykoekutsun. Haastattelutilanne oli lämmin ja aito ja lähdin iloisena kotiin. Kuusi minuuttia vaille juhannusvapaat sain tietää, että pääsin opiskelemaan eläintenkouluttajaksi Amieduun Helsinkiin. Olen todella iloinen ja onnellinen tällaisesta käänteestä. Nyt pitäisi keksiä toinen kohdelaji koiran lisäksi. Olen miettinyt vakavimmin rottaa tai vastaavaa pikkulemmikkiä, kissaa tai hevosta, mutta katsotaan, mihin lopulta päädyn. Muita näppäriä ehdotuksia ovat olleet esimerkiksi raptori ja "kaikki M-kirjaimella alkavat eläimet."

13 kommenttia:

  1. Makee toi siluettikuva! Ja hurjasti onnea opiskelupaikasta :)

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä minäkin uskallan näin satunnaisena blogin lukijana ja villisten ystävänä kysyä neuvoa...

    Miten olet saanut kitkettyä Laikalta vahtihaukut pois? Hyvät neuvot kelpaisi, kun mulla on tollanen yksivuotias villis, joka on ihan mahdoton siinä suhteessa ja tuntuu vaan menevän pahemmaksi... Alkaa mennä hermo kun yks räyhää jatkuvasti ovella jokaiselle pienellekin rapusta kuuluvalle äänelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laikan vahtihaukku luultavasti kumpuaa ihan samasta, mutta ilmenee eri paikoissa ja tilanteissa. Se siis ensisijaisesti pöhisee ulkona, kotinurkilla ja riittävän tutuilla kentillä ja vahtii pihaa, jos sille semmoinen suodaan. Tähän on puututtu (turhan laiskalla) vastaehdollistamisella (näkö- tai kuuloärsyke ilmestyy paikalle -> koiralle nami) ja riittävien toistojen myötä lopulta häiriöstä luopumisella (ärsyke ilmaantuu -> odotetaan koiran reaktiota ja jos se ei haukahda, vaan esim. ottaa kontaktin -> nami). Kodin vahtimisessa käytännön ongelma on se, että ennakointi on vaikeaa. Ulkona on helpompi kontrolloida, jos tietää, että piha on iltapäivällä täynnä lapsia tms.

      Sun luultavasti pitäisi järjestellä kontrolloituja treenihetkiä, niin hassulta kuin se voi kuulostaa, siis ehdollistaa koira siihen, että kolina on positiivinen juttu. Ensimmäiset treenit voi olla sitä, että kolistelet itse ovea tai järkkäät jonkun tutun tekemään sitä sovitun (ensin pienen) määrän toistoja ja vastaehdollistat koiraa itse. Hankalaa on tietysti se, että rapun ääniä kuuluu muinakin aikoina ja tehokkaan treenin vuoksi niitä nameja kannattaisi viskellä koiralle aina tai edes mahdollisimman usein, kun ääni kuuluu. Tästä on tietysti vielä matkaa siihen lopputulokseen, että koira osaa olla automaattisesti hiljaa.

      Käykö sun luona usein vieraita ja miten koira suhtautuu niihin? Sen ei tarvitse olla esim. peloissaan, kiihtymys ja pieni jännityskin riittää. Mietin nimittäin, että Laika ei vahdi rapun ääniä ja sillä voi olla tekoa sen kanssa, että meillä harvoin käy ketään - sen ei käytännössä _tarvitse_ vahtia. Vahtiminen on puolustuskäytöstä, joka kumpuaa uhan tunteesta, siis jonkinlaisesta epävarmuudesta, pienestä tai suuremmasta. Jos koiraa selvästi kuumottelee se, että joku tunkee kämppään sisään, jonkinlainen osa-apu ongelmaan voi olla se, että vieraita mennään vastaan esim. pihalle tai koiralle koulutetaan jonkinlainen rutiini (esim. pedille meno ja rauhoittuminen), kun ihmisiä tulee kylään.

      Suosittelisin myös vähän tylsästi käytännön apua joltakulta kouluttajalta siksi, että en välttämättä ole huomioinut tässä kaikkea. Lisäksi käytännössä yksinkertaisetkin jutut, kuten ajoitus ja harjoitusten järjestäminen voivat osoittautua pulmallisiksi. Nääkin jutut on vain ja ainoastaan haja-ajatuksia, joita tän kyssärin tiimoilta tuli mieleen.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Ongelma tosiaan on se, että ennakointi ja tilanteiden kontrollointi on täysin mahdotonta. Namien heittelyä olen yrittänyt, mutta kun ei niitä tahdo olla läheskään aina käden ulottuvilla... Pitää varmaan tosiaan suunnitella jotain treenejä, joilla saisi yhdistettyä äänet nameihin. Vieraita meilläkin käy harvoin, mutta tuntemattomiin ihmisiin villikseni kyllä suhtautuu melko varautuneesti, tosin uteliaasti ja kiinnostuneesti (haluaa haistella, mutta vieraat ei saa koskea ainakaan heti). Yleensä se kuitenkin rentoutuu ja saattaa jopa mennä vieraan syliin, jos saa tutustua rauhassa ilman, että siihen kiinnitetään liikaa huomiota. Täytyy ehkä pohtia tätäkin vähän, josko jokin rutiini auttaisi suhtautumaan rennomin alusta asti. Ettei tarvitsisi räyhätä ensin varmuuden vuoksi... Oon myös miettinyt avun kysymistä joltain kouluttajalta, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Täytyy varmaan ryhdistäytyä, jos (ja kun) en omin avuin pääse eteenpäin.

      Poista
  3. Tuo eka kuva. <3 Onne myös opiskelupaikasta, kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta! Koulutetaanko siellä eläimiä esimerkiksi leffatähdiksi, vai tuonne valtion hommiin (tosin en näe mitään kissaa tai rottaa poliisin riveissä villeimmissä kuvitelmissanikaan :D)? Matelijat ovat kiehtovia otuksia, mulla oli joskus viljakäärme, mutta se joutui vaihtamaan kotia muuton yhteydessä. Edelleen kaikki liskot sun muut kiehtoo etäisesti, ne ovat niin erikoisia ja hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä suurin osa valmistuvista taitaa päätyä koira-alalle tai kouluttamaan esim. hevosia, siis kuitenkin harraste-eläimiä. Kyseessä on kuitenkin eläintenkouluttajakoulutus, joten se on yleispätevää juttua - oppimisen mekaniikkahan pelittää kaikilla samoilla lainalaisuuksilla, suurimmat erot ovat sitten lajityypillisissä käytöksissä ja vaatimuksissa yms. hienosäädössä. Kyllähän tuolta voisi ajautua vaikka kouluttamaan just niitä leffaeläimiä, mutta sillä alalla on Suomessa about yksi duunipaikka, joka on jo käytännössä Tuire Kaimion. :D Mun ideana on suuntautua luonnollisesti koiriin, kun duunit tulee ajankohtaisiksi.

      Itse asiassa esim. rotta on aika monikäyttöinen. Juuri luin uutisen afrikkalaisista (en kuollaksenikaan muista maata) operantisti koulutetuista miinarotista! Jenkeissä on myös kaikenlaisia vakoiluvirityksiä. :D Ehkä perustankin vakoilupalvelun...

      Poista
  4. Tiinan ja rottien vakoilupalvelu :-----------D Tilaan sulta sit heti jonku palvelun, ja pliis Vinskistä tulis paras assistentti. Mutta onnea superisti opiskelupaikasta!! Ja Laika ei oo ainut joka tykkää tommosista hieman muodokkaamista kepeistä...Tilda lähti uimalla hakemaan uppotukkia ja sit se työns sen rantaan. Vesipelastuskoira hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keppiliiga paras liiga. Laika on kunnostautunut kanssa tukinuitossa, yhtenä kesänä se toi rantaan just sellasen uppotukkityylisen puun, jota kukaan muu (isompi......) koira ei uskaltanut hakea. :D

      Joo, voin sit kuulutella blogissa betatestaajia Vakooja-Vinskin & rottien agenttipalvelulle. :D

      Poista
  5. Hihi, musta on niin hauska lukea tätä sun blogia ja erityisesti Vinskin kuulumisia, kun meidän pieni iso Haru on niin kauheen samanoloinen! Monet jutut vois olla ihan just tosta pennusta sanottuja :) Ja huikea juttu, onnea opiskelupaikasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Kiva, että kerholaisia löytyy muidenkin kotoa. :D Sulla on siis pakko olla aika muikea pentu kasvamassa.

      Poista
  6. Hei! :)
    Tulin haastamaan blogisi: http://koiruuksiajakepeitapaivia.blogspot.fi/2015/07/31-liebster-awards.html

    Täytyy minunkin sanoa, että upea tuo ensimmäinen kuva :)

    VastaaPoista

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!