Kesälärveiset

Ajattelin kirjoitella mukavampia kuulumisia kuin juttuja kylmistä öisistä karkureissuista. Tuota yötä lukuunottamatta meillä on nimittäin ollut treenien ulkopuolellakin varsin mukava kesä. Laikaan yöjuoksu ei jättänyt mitään jälkiä, olemme nähneet äänekkäitä mopoja eikä se ole reagoinut niihin mitenkään. Se ei ole ollut myöskään sen ihmeellisemmissä jälkisfääreissä, vaan oma sileä ja tuhiseva itsensä.


Kesä on ihanteellista aikaa etsiä uusia lenkkimaastoja. Kun ei ole pelkoa akuutista hypotermiasta tai aggressiivisista hiihtäjistä ja illat ovat loputtoman valoisia, voi selata hieman Google Mapsia lämmittelyksi ja talsia sitten pitkin pitäjää. Olen asunut koko elämäni taajamassa tai sen rajalla ja olen kiintynyt omituisiin välivyöhykkeisiin. Siis juuri niihin metsiin, jotka alkavat teollisuusalueiden laitamilta ja kätkevät sisäänsä salaisuuksia, jotka tuntuvat olevan kaikkien saatavilla, mutta kukaan ei oikeasti tiedä niistä. Rakastan eniten sellaista koskematonta mäntykangasta tai kuusikorpea, mikä jatkuu silmänkantamattomiin, mutta toisinaan tunnen vetoa juuri sellaista pientäsuurta, turvallista seikkailua kohtaan.

 Yhtenä iltana löysin koirien kanssa juuri tuollaisen uuden metsän. Hulppeita näkymiä auringonlaskuun ja jokilaaksoon, vetisiä suopainanteita, kaksi kohtaamista ketun kanssa ja hassu rinteeseen syntynyt mangrovelammikko. Laika ui kasvien seassa oikein mielellään, mutta kohtasi myös puun, joka kasvoi vedestä. Konsepti oli sen mielestä typerä: puiden kuuluu olla noudettavissa vaakatasossa tai vähintään välittömästi irtirevittävissä. Uituaan ympäriinsä kuin vihainen virtahepo, se rantautui ja söi sitten matkalla pari oksaa pienestä männystä, joka niinikään kasvoi vedessä.

Tämä hiekkakuoppahalko on muuten sellainen Laikan laatuluokituksessa hyvät pisteet saanut:

Vinski on jatkanut perustreenejään ja sosiaalistamista. Se on nyt seitsemän kuukauden iässä, vauhti on kova, reaktiot nopeita ja vahtimiskäytös nostaa päätään. Menohalut ovat jatkuvat, mutta pentu se on silti. Se itse tuntuu unohtavan sen useimmiten. Vinski on edelleen ihanan avoin ja suhtautuu kaikenikäisiin ja -näköisiin ihmisiin uusina potentiaalisina ystävinä. Matkustaminen on sen fortea ja julkisissa se menee matoksi nukkumaan. Bussin jarruttaessa se sitten liukuu pitkin lattioita aina yhtä hämmentyneen näköisenä. Ainut hankala paikka kulkupeleissä ovat ne sisään lappaavat YSTÄVÄT VOI JUKU VOI JUKU.

Vinski käväisi tänään mätsärituristina Hyvinkäällä. Toiset koirat kiihdyttävät sitä hurjasti, osa on vain jännittäviä (tämän päivän perusteella esimerkiksi isot vinttarit), mutta osa kiinnostaa ilmeisesti ihan vain leikkikavereina. Koiratapahtumat kysyvät minulta pinnaa ja mahdollisuutta edetä koiran mukaan. Vinski on onneksi väläytellyt koulutushetkien aikana oikein mainiota edistymistä turhautumisenhallinnassa, joten koulutus puree varmasti vielä. Kaupungilla minun pysähtyessäni Vinski alkaa relata kohtalaisen automaattisesti. Koirat ovat vaan hirmuinen häiriö.

Laika on ollut varsinainen arjen superkoira. Pitkäjännitteinen kouluttaminen on, uskokaa tai älkää (tadaa!), pidentänyt sen ennen nanosekunnin mittaista reaktioaikaa moneen asiaan. Monesti se harkitsee vahtimista tai muuta puhinaa, mutta päättää sitten olla oma-aloitteisesti hiljaa. Sitä olen juuri toivonut: automaattisia käytöksiä. Siitä tulee päivä päivältä luottopakimpi oikea käsi ja sen kanssa lenkkeily käy rentoilusta. Kuvassa se napottaa chillisti hevosaitauksen vieressä. Vinskin pentuarki muistuttaa aina välillä siitä, ettei Laika ollut samanikäisenä mikään jatkuvasti aurinkoinen hattara, vaan tukkaan juuttunut sitkeä lakukarkki. Kalenterista katsoen aikaa on kulunut pari vuotta, mutta henkisesti matka pitäisi varmaan laskea kiloparsekeina. Hyvä muistutus siitä, etteivät isot tai pienet vaikeudet yleensä kestä ikuisesti.

villakoira ei ole mikään automaatiofifi, sanos Vinku

Erican tervupenikka Smaug on kasvanut Vinskistä jo kilotolkulla ohi, mutta kaksikolla on edelleen hauskaa keskenään. Ajelin Vinskin häntätupsun pois, koska se oli Smaugille helppo maali. Smaug ei kyllä taida päästä yhtä kätevästi eroon poskivilloista, joissa salamannopea musti roikkuu jatkuvasti. Erica kasasi yhden leikkihetken loppupuoliskon nujuista videon:

Kuuluu muuten mullekin jotain. Sain kesäkuussa tietää, että pääsin kouluun. Hain sinne salaa, kerroin tuskin kellekään, koska jännitin hirveästi hakuvaihetta ja välttelin tarkoituksella tilannetta, missä olisin joutunut kertomaan monille omasta pettymyksestäni. Hakuvaiheessa täytellessäni lomaketta kuulin koulun toimistosta, että hakijoita oli yli 200, mutta päätin raapustaa rehellisesti motivaatiostani ja osaamisestani. Sain pääsykoekutsun. Haastattelutilanne oli lämmin ja aito ja lähdin iloisena kotiin. Kuusi minuuttia vaille juhannusvapaat sain tietää, että pääsin opiskelemaan eläintenkouluttajaksi Amieduun Helsinkiin. Olen todella iloinen ja onnellinen tällaisesta käänteestä. Nyt pitäisi keksiä toinen kohdelaji koiran lisäksi. Olen miettinyt vakavimmin rottaa tai vastaavaa pikkulemmikkiä, kissaa tai hevosta, mutta katsotaan, mihin lopulta päädyn. Muita näppäriä ehdotuksia ovat olleet esimerkiksi raptori ja "kaikki M-kirjaimella alkavat eläimet."