Paluu tulevaisuuteen: joulukuun agilityt

Oikeastihan se on paluu menneisyyteen, mutta pidän enemmän populaarikulttuuriviittauksista kuin faktisista faktoista - ja onko se nyt niin tarkkaa ajan rakenteen kanssa muutenkaan?

Tohelo ja Torvelo vauhdissa.

Joulukuussa, ennen seuran treenien joulutaukoa, meillä oli ryhmänsisäiset pienet kilpailut. Meillä oli kymmenen esteen mittainen, kohtalaisen helppo (mutta ei tietenkään täysin mutkaton) rata. Laika voitti. Muutaman kierroksen, ilmeisesti kolme neljästä. Lisäksi se oli joka radalla nopein koira. Vikkelimmin taisimme suoritua kolmessatoista sekunnissa ja siihenkin sisältyi säätöä, sähellystä ja ylimääräistä pyörimistä. Menoa voi tsekkailla yläpuolella olevasta videosta. Kiitos kuvaamisesta, Noora!

Laika voitti minulle lakun. Kehystin käärepaperin. Minussa saattaa olla sentimentaalinen valuvika.

Joulu ahmaisi Savikon valmennuskeskiviikon, mutta sain onnekseni joululahjaksi yksärin (kiitos Erica ja Jenny <3). Tapanin treenien teemana oli persjättö, takaakierto ja keinu. Kaikkiin sain taas kerran kullanarvoisia vinkkejä. Keinu on aika hatarassa vaiheessa ja Laika selvästi jännittää estettä. Jännitystä se esittää loikkimalla paukutteluleikissä hurjan korkeita jojohyppyjä keinulle ja pois, ja tämä käytös pitäisi karsia. Siihen auttanee oma reippauteni (olin yksärillä niin tiukasti korrektiin suoritukseen keskittynyt, että unohdin olla superihQjeesmies) ja oikeiden suoritusten vaatiminen. Lisäksi nyt on aika petrata vapaatreenausmahdollisuuksia ja hankkia paljon keinukokemusta vyön alle. En usko hetkeäkään, että kiikkulauta on Laikalle yhtään niin vaikea kuin Loltsille, joka siihen ei oikeastaan koskaan tottunut.

Persjätöissä taivuin liian vähän. Laika näki minusta yleensä lähinnä pilkahduksen koiranpuoleista poskea, joka ei selvästikään riittänyt signaaliksi. Olen huomannut, että harjoitus, jonka Seppo neuvoi, osoittautui hyödylliseksi. Siinä koira on ohjaajan selän takana, se kutsutaan luokse/vapautetaan ja samalla ohjaaja kääntää päätä oikealle tai vasemmalle ja koira luonnollisesti hakeutuu liikkeen mukana oikeaan käteen ja se palkataan. Jää nähtäväksi, kuinka pienen signaalin Laika oppii lukemaan (luultavasti aika pienen), koska voi olla, että en saa täydellisen kaunista pään käännöstä siirrettyä radalle. Kyse ei ole siitä, etten taipuisi (terveisin, Yliliikkuvat nivelet -90), vaan siitä, että itsesuojeluvaisto käskee katsomaan eteenpäin juostessa. 

Takaakierroista opin jotain uutta. Sepon selittäessä pysähdyin keskelle kenttää ja lamppu syttyi. (Ja varmaan paloi saman tien.) Sain kuulla, miten törkätään, miten jalat liikkuvat, ja miten käden naisellinen ranneliike on ylimääräinen värkki takaakierrossa. Siihen mennessä osa takaakierrosta oli ollut enempivähempi helmenharmaan sumun sisällä, mutta yhtäkkiä oivalsin, miten eri osaset toimivat ja miksi niin. Saatiin myös kotiläksyjä (lähinnä kamojen heittelyä tähdäten erinäisiin paikkoihin). Sitten me näytettiinkin vähän hölmöiltä, kun nakkelin keskellä metsää käpyjä ilman naisellista ranneliikettä, mutta! Se todellakin toimi! Maanantaisissa vuoden ensimmäisissä treeneissä joka ainoa takaakierto (jota en mällänyt unohtamalla hyppyneliön seuraavaa estettä siis...) onnistui. Laika hyppäsi siivekkeitä nuollen, uskalsin törkätä sen oikeaan ponnistuspaikkaan ja jättää sen hoitamaan hommaansa ja kaikki vaan toimi. Vitsi, vaikka me ollaan varsinainen kävelevä katastrofi, niin silloin, kun me onnistutaan, me ollaan piru vie hyviä!

Lisäsin tapahtumakalenteriin mielenkiintoisen menon. Laika mahtui ilokseni helmikuussa järjestettävään viettitestaustapahtumaan, joka järjestetään belgianpaimenkoirien IPO-MM-joukkueen tueksi. Tiedän jo nyt, ettei Laikasta luonnollisesti ole suojeluun (eikä tarvitsekaan), mutta lähden mielenkiinnolla katsomaan, miten ekspertti leikittää pikkupuudelia ja mitä siitä sanotaan.