keskiviikko 19. syyskuuta 2012

"Ne näyttää niin älykkäiltä. Ihan ku ne miettis jotain."


Me ollaan viime aikoina tavattu mielenkiintoisia ihmisiä ja koiria. Olemme myös kuulleet ihmisten ajatuksia isoista koiralaumoista, söpöistä mangusteista ja sairaskertomuksia syylistä (valitettavasti, muahan ei todellakaan steissin spurgujen patit kiinnosta). Eilispäivän pitkä lenkki sujui mielenkiintoisissa merkeissä, kun törmäsimme sattumalta kolmeen mitteliherraan ja ulkoiluttajaan, joka kysyi, josko puudeleista olisi juoksuseuraa - ja olihan niistä. Päädyimme kiertämään parin tunnin lenkin Tuusulan korvessa koirien nauttiessa toistensa seurasta ja ihmisten turistessa koirista. Tällaiselle urbaanille erakolle moinen oli harvinaista herkkua. Loltsikin hyppäsi leikin pyörteisiin, tosin omalaatuiseen tapaansa huutamaan leikkijöille sääntöjä. Tavan puskapoliisi...


Tänään matkustimme ihastuttavassa ihmispaljoudessa morjestamaan Espoon Oskua. Junassa Helsingin keskustasta Leppävaaraan neljän ruuhkan aikaan oli sympaattis-ystävällinen ja läpeensä ihastuttava naisihminen, joka syötti omenaa Loltsille ja Laikalle. Viimeksi yhtä hyvään junapalveluun puudelit ovat tutustuneet pari vuotta sitten, kun joku savolaismummo syötti sikaosastolla omat leivänpäällisensä Loltsille ja Paavolle.

Osku on 9-viikkoinen coton de tulear, kuutilta näyttävä ja kissalta tuntuva kasa koiranpentua. Sen mielestä Laika oli ensin pelottava auringonpimennys, mutta kun Pisuli loivensi otteitaan, uskaltautui Oskarikin leikkimään. Painia ja kovia kierrosnopeuksia riitti ainakin tunniksi. Laru käyttäytyi todella hyvin ja olen ylpeä sen koirasosiaalisuudesta. Oskun ei tarvinnut mölistä tai kiljua isommalleen, vaan Laika sääti otteitaan tilanteen mukaan. Molemmilla oli silti hauskaa. Lartsa <3



Loltsin ja Paavon mielestä pikku-Osku oli kiintiötyhmä, mitä nyt tätikoira olisi mielestään voinut heittäytyä välillä painileikkeihin mukaan. Pennut saivat kuitenkin touhuta ihan keskenään, koska Loltsin leikkityyli nyt on vähän idari...

Oi voi väsynyttä pikkukuuttia. (Kuva Danuka)

Kotimatkalla katseet olivat lasittuneita ja yleinen velttous otti vallan. Siitäkin huolimatta joku korsolainen mimmi keksi, että puudeleiden silmistä loistaa muukin kuin ajatus kotona odottavasta iltaruoasta. Ainakin muilla kuin Paavolla (joka tosin aika monta kertaa naamio nälän valppaudeksi ja häikäilemättömyyden söpöydeksi ;)).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!