sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kuinka koirablogi elvytetään?



1. Postaa, vaikka noin neljän kuukauden jälkeen voimahävettää.
2. Väännä paluusta vitsi häpeän sumentamiseksi.
3. Postaa talven lystikkäimmät Laika-kuvat hämäykseksi.
4. Jatka kuin mitään ei olisi tapahtunut. ":D"


Joo, täällä. Ei, mitään erityistä ei meidän elämässä ole tapahtunut. Koko vuoden 2016 postausmäärä jäi kauas, kauas vuoden 2015 tahdista. Väsytti. Väsyttää yhä. Mutta parempaan päin, hei.

Ei ole availtu koekalenteria tai hallinovia tai juostu auringonlaskuihin Canon naamalla. Ollaan kuitenkin selvitty. Oon soittanut koirille nokkahuilua, ostanut minisukset Vinskin kanssa "hiihtääkseni" (toki kirjoitushetkellä sataa lupaavasti vettä) ja ohjaillut Laikaa pois sängyn alta. Se on nimittäin valeraskaana, näillä näkymin viimeistä kertaa, ja se pesii joskus sänkyni alla, oikeassa nurkassa kolmannen pahvilaatikon takana. Ja se mörisee, jos Vinski heiluttaa häntää sen yläpuolella. Laikan pentu on tällä kertaa ollut puolen tunnin ajan pieni vesimelonilelu. 


Toivottavasti paukkuja riittäisi nyt noiden lisäksi jorinoiden kirjailuun ylös, tätä on ollut nimittäin ikävä, vaikka energia on mennyt ihan muihin asioihin. Olen haalinut uutta starttia varten arkisia postausaiheita ja saanut niitä postauksiksi asti. Molemmilla koirilla on myös koulutusprojekteja, joista kirjoittaa: Vinski kulkee kohti toko- ja agility-uransa starttia ja Laikan kanssa pitäisi aloittaa arjen ja harrastusten helpottamiseksi LAT-treenit. Varsinkin viimeksi mainitusta haluaisin kirjoittaa isolla ajatuksella.


Omien jaksamishaasteiden kanssa olen panostanut sellaiseen aktivointiin, joka on mahdollisimman vähällä vaivalla toteutettavissa. Meidän matalan kynnyksen arkivirikkeistä on tulossa oma postauksensa, mutta halusin jakaa aivojentuuletusvideon. Olen antanut harrastusten olla hyllyllä suosiolla ja kouluttanut lähes pelkästään joko arkikäytöksiä tai temppuja. Toisinaan temppujenkin keksiminen on voinut olla vaikeaa aivosumun keskellä ja silloin olen kutsunut keittiöön molemmat koirat. Olen sheipannut ja houkutellut sen kummemmin laatua ajattelematta ja hymy korvissa tuplatemppuja. Meidän lähiösirkus osaa vielä hyvin vähän, kuten videolta näkyy, mutta se on aika samantekevää, koska meillä kaikilla on ollut hirveän hauskaa.


🌠🌠🌠

Neljän kuukauden aikana blogimaailmassa on kai tapahtunut jotain. Vaihdoitko urlia, kirjoititko jotain timanttista, perustitko uuden blogin, voittiko otukseksi peräryttylän mettä-äijien mätsärin isot punaiset tai saitko uuden pennun? Tai oletko muuten vaan härski mainostaja? Linkitä blogi (tai yksittäinen postaus!) kommentteihin ja kerro, miksi sitä pitäisi mennä lukemaan. Saatan jäädä koukkuun ja ruveta vaikka lukijaksi.

perjantai 7. lokakuuta 2016

PoGo & doggo

 Toivun flunssasta, joten kimppalenkitkin pitää hoitaa rauhallisemmin. Kävimme siis tänään hieman pokemetsällä Erican ja jonneosaston kanssa. 

Tapasimme Mareepeja lampaita. Vinski oli nähnyt nämä reippaat villakaverit jo kerran aiemmin. 

Kun meno käy kovaksi, kunnon kärsäkosketus auttaa. Sierainten pitää kuitenkin taipua villisti kuin Drowzeella.

Make ei meinaa kestää. Ihan kuin olisi Snorlaxin nähnyt.

Siellä ovat...

Sightingsissani näkyy lampaita.

Tätä on Pokémon Go Suomessa: salit keskellä mettää. #teaminstinct



Armas munapää. Kahden kilsan munasta tupsahti Zubat. 

AR-mode on melko realistinen näköjään. Tosin tämä Arcanine on XS-kokoa.

 //

Jos Laika olisi ensimmäisen sukupolven Pokémon, se olisi Gengar. Jos saisin valita minkä tahansa, se olisi Umbreon. Vinski olisi Raichu. 

Poke-faneille kysymys: mikä Pokémon sinun koirasi olisi?