Me muutettiin. Täällä on peltoa, hevosia, kartano ja naapurissa mummoja, Loltsin suosikkeja. Olen ollut aika kujalla. Muutimme kymmenen kilometrin päähän entisestä kodista ja humpsahdin tyhjiöön. Sitten menin bussilla Tikkurilaan ja tajusin vieläkin olevani Vantaalla ja sen jälkeen oloni on ollut vakaampi. Loltsin ja Laikan mielestä uudet paikat ovat vain hauskoja - ja haisevia, kuten lähin oja, jonne Laika ehti jo mennä aika monta kertaa. Frisbee-nurtsejakin täällä on ja Ojankoon on kävelymatka. Meitä saa itse asiassa pyytää treeniseuraksikin, kunhan saan HSKH:n jäsenyyden, jos uskallan ujona piimänä tulla. Enköhän. Laika ainakin tulee, ja Loltsi, jos joku lupaa sille nakkia.
Frisbeen kanssa vaivaa mielikuvituksen puute ja laiskuus. Pitäisi keksiä temppuja ja opettaa niitä, niistähän freestylessä on kyse. Laikan mielestä pelkkä koppailukin on ihan jees, mutta mua ei hirveästi inspaa treenata pelkkää pituusheittoa, koska let's face it, olen siinä aivan pirun surkea. Esimerkiksi Domi on aivan loistava inspiraationlähde tähän, miks mun koira ei vaan opettamatta tajua kaikkia noita juttuja? Eeeh... Haluaisin lisäksi jonkun kuvaamaan meidän kiekkoiluja, itse kuvaten kun tallentuu pelkkää hyppäävää pyllyä.
Muuton myötä vaihtui uimapaikkakin Tuusulasta Jakomäkeen (ja siihen
mainittuun haisuliojaan, thank you very much, poodle doodle). Vesi on
yhtä kirkasta ja lämmintä ja sinne pääsee hyppäämällä, kuten ennenkin. Loltsi tietysti vihaa uimista yhä.
Ollaan me ehditty sisäänajaa pari lähikenttääkin tokon merkeissä. Haettu on "bortsuepätoivoa" seuruun käännöksiin oikealle (niin paljon ympäri pyörimistä ja kaarella kävelyä, että päivälliset tuskin pysyvät sisällä) ja tehty AVOn kakeja ja ALOn luoksetuloa. Meillä on ollut kummallinen (tai ihan tavallinen, who knows) tokotauko, joten Laikalla on keulinut treeneissä. Yhden paikkamakuun se meinasi omine lupineen muuttaa paikkaistumiseksi, mutta noustessaan se tajusi, että bing, ei helevetti, tää onkin sitä makaamisjuttua. Viisas, viisas koira.
PS.
Näin viime yönä unta, että vegaanit yrittivät varastaa koirani.
Taidan kirjoittaa blogitekstin eläinten oikeuksista ja koiranomistamisen
oikeutuksesta.
Pffft, them vegans...
Pffft, them vegans...
JEEE! Mennää sit paljon Ojankoilee yhdessä :3
VastaaPoistaJee, reenikaweri! :D Oonakin suostui seuraksi, et eiköhän me jotain saada aikaan.
PoistaIhania kuvia taas! :D Tuleeko tuo otsikko kenties walking deadista x)?
VastaaPoistaKiitos. Ja öö, ei tule, en ole katsonut sitä paria jaksoa enempää. Aika monessa paikassa vastaava sanaparsi on esiintynyt.
PoistaIlahduttava postaus ja kauniit kuvat :) Kiva, että uusi asuinpaikka on koirille mieleinen!
VastaaPoistaKiitos. Koirien hyvät fiilikset kieltämättä auttaa kotiutumisessa. Onni kävi, että vaikka asunnonvaihto ei tapahtunut omasta tahdosta, niin päästiin aivan loistavaan paikkaan ja ihanaan uuteen asuntoon, joka sopii niin koirille kuin omistajallekin. :)
Poista