Olen ollut talkootöissä Flow Festivalia rakentamassa viime torstaista asti ja vietän nyt ensimmäistä vapaapäivää. Koirat ovat ovat olleet nyt ensimmäistä kertaa kuukausiin keskenään normaalin tai normaalia pidemmän työpäivän mittaisen pätkän verran ja ovat käyttäytyneet kiitettävästi. Kämpässä on edelleen standardimäärä seiniä eikä lattialta pilkistä alakerran asunto, ja mikä parasta - olen tullut yhtä kertaa lukuun ottamatta kotiin, jonka lattioille ei ole pissitty tai kakittu. Laika osaa. :) Se tulee aina väsyneenä korvat väärinpäin ovelle vastaan eli se mitä ilmeisimmin ottaa mallia Loltsista ja Patesta ja vetää lonkkaa. Hieno Pisuli. <3
Päästiin eilen kerrankin harkkoihin. :D Laika veti hyvin, mustat kiharat pöristen se menee mutkaputkeen kuin vanha tekijä, oikein yrittää repiä itseään irti apuohjaajasta. Hypyillä harkattiin takaakiertoa vasemman siivekkeen puolelta ja alkeisopetus sujui oikein hyvin. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin Laru on hallillakin kuulolla, vaikka se on viime aikoina ollut reaktiivisempi kuin aiemmin. Voitiin treenata rataa tekevän koirakon vieressä ja yhtä herpaantumista lukuun ottamatta Laikan huomio oli meidän hommissa. Tarjosipa se muuten hyppyä jo ennen kuin olin ehtinyt erityisesti viritellä sitä takaakiertotreeniin mitenkään. En tiedä, oliko kyseessä ihan puhdas sattuma vai onko mulla vaan oikeasti todella innokas pikkuoppilas. ;) Tai no, pikku ja pikku, Laika on ryhmän toiseksi suurin koira - ja se suurempi on isovillakoiranarttu.
Loltsi eteni vähän tahmeasti. Se oli jo lämpätessä vähän nahkea, tai siis sää oli ja sen taakka roikkui Loltsin päällä. Voin mun piäni herkkäpersuli. :( Olin tosiaan torstaina ja perjantaina yhteensä parisenkymmentä tuntia heittelemässä kiviä ja asentelemassa nurmikoita ja se näkyi, öh, suorituskyvyssä ja esimerkiksi ohjaajan ajan ja paikan orientaatiossa... Päästiin me lopulta ihan ok suoritukseen, mutta se vaati multa aika rankkaa keskittymistä ja todella monta oivallusta.
Olen aina elänyt siinä uskossa, että mun tulee antaa Loltsille runsaasti tilaa suorittaa rataa. Tosiasiassa kyse ei ole tainnut koskaan olla mistään muusta kuin siitä, että olen itse alitajuisesti pelännyt mennä kiinni esteisiin. Mulla on kroppani kanssa todella kömpelö olo ja se on varmasti ongelman alku ja juuri.
Loltsia ei närästä se, että ohjaan sitä läheltä, jos olen looginen ja johdonmukainen. Sen sijaan sitä närästää se, että "annan sille suoritustilaa" ja olen epäjohdonmukainen. Se hidastaa sitä. Sen sijaan, että välttelisin esteitä kuin ruttoa, mun on rohkeasti mentävä lähemmäs, nostettava ohjaava käsi riman päälle ja vedettävä koira yli ja nakattava se seuraavan esteen taakse, jotta saan sen yli. Valssien pitää olla tiukkoja eikä käännöksissä pidä lepsuilla tai koko homma on kuin puolikypsä pullapitko.
Toinen merkittävä ajattelutavan muutos, johon aion keskittyä, on eri asioihin keskittyminen radalla. Kun ohjaan, en halua ohjata ajatuksella "este 1 -> este 2 -> este 3 jne" - siis nähdä rataa pelkkinä agility-esteinä ja siirtyminä niiden välillä. Haluan, että koko rata on luontevaa ohjauskuviota ja tanssia koiran kanssa, joissa ohjauskuvioilla on oma luonteensa ja mulla siitä selkeä käsitys. Toisin sanoen haluan iskostaa omaan selkärankaani ajatuksen siitä, että valssi ei ole vain valssi, vaan se on tietyssä paikassa
tietyn näköinen valssi, se on tiukka ja millimetrilleen oikeassa paikassa. Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa ajatuskulun muutosta, että radalla mun päässä soi sekä vanha ajattelutapa että tämä uusi SEN SUORITETTAVAN RADAN LISÄKSI. :D Ei mikään ihme, että olin eilen kuin alaikäinen kaljakellunnassa. Mulla on ollut eri elämänalueilla paljonkin keskittymisongelmia, joten duunia on edessä vielä roppakaupalla. Toivo elää, että mun ja Laikan valmennussuunitelma toteutuu ja päästään Seppo Savikon oppiin, sillä mulla on sellainen kutina, että siinä on tyyppi, joka osaa tökkiä tällaistakin peukalo keskellä otsaa -tampiota oikeaan suuntaan.
