OnniDogista etelään

Alkusyksyn kohokohta oli viime torstaina Himoksella alkanut OnniDog 2016. Olin halunnut osallistua tapahtumaan jo ensimmäisestä vuodesta alkaen, mutta osallistuminen kyykkäsi yleensä rahaan. Kun tapahtuman äiti Maria sitten pyysi minua töihin, vastasin kyllä!!! miettimättä kumpaakaan em. realiteeteista sen kummemmin. Lopulta päädyin vetämään tapahtuman tokotunnit. Universumi muistutti hyvyydestään, kun kyydit sinne ja takaisin järjestyivät. Vaan kyllä jännitti. Marssittuani vetämään torstain ensimmäisen tokon se vaihtui kuitenkin iloon ja onneen (osuvasti nimetty tapahtuma): tätä minä haluan tehdä. Paljon jäi tietysti parannettavaa, mutta päällimmäisenä muistona mielessä ovat iloiset, motivoituneet ja oppivaiset koirakot. Toivottavasti olin heidän arvoisensa kouluttaja.

Puudelit olivat tietysti mukana. Ne eivät tehneet hirveästi mitään ihmeellistä, Laika tokoili avaisnäytöksessä ja demoili parilla alkeistunnilla. Oli hienoa tehdä sen kanssa töitä tässäkin mielessä, joskin meillä on kehänlaitakäytöksessä petrattavaa. Laika kestää tylsyyttä aika huonosti. Vinski kokeili menestyksellä viehejuoksua ja osoitti, että yhteen puudeliin todellakin mahtuu sekä vinttikoira että noutaja - sain toisella vedolla vieheen takaisin. Voihan käyttö-Pöljämi... Yöt se nukkui ryhmäläiseni vieressä ja kuulemma vei paljon tilaa ja kuorsasi, mutta oli ihana. Vinski oli omasta mielestään noin ehkä kaikkien parhain ystävä.

Treenikipinä kyllä syttyi, kun päästiin kiekkoilemaan ja tokoilemaan. Miten sitä aivoliemissä lilluessaan unohtuukin, miten siistejä juttuja sitä tekee. Laika pitää nyt saada kokeisiin pienen häiriöravistelun jälkeen. Se veti näytöksessä kuten Masien kuuluu. Harmi vain, että sille ei saa aina ihailevaa yleisöä katsomaan sen tottelevaisuusuljautta. Menen suorittamaan katumusharjoituksia.
Frisbeetäkin osasin jostain syystä heittää ja koirat ottaa kiinni, joten onko ilmassa orastavaa frisbee-kuumettakin?

OnniDogia on vaikea tiivistää sanoiksi oikeastaan mitenkään. Meille se oli tiivis neljän päivän rumba tunnetta, maha kipeänä nauramista aamusta yömyöhään, aamukastetta Himoksen rinteillä, hymyileviä ihmisiä, valtavasti koirapersoonia, ideoita, ongelmanratkaisua, kentällä istumista, kipeitä lihaksia ja pakun kyydissä matkustamista agility-esteiden seassa. Aika ihanaa siis. Tunnelma Himoksella oli välitön, rento ja ihana. Jos mielessänne käy, pitäisikö sinne mennä ensi vuonna, niin vastaan, että todellakin pitäisi. Minua ei edes harmita, etten päässyt aiemmin, koska pääsin nyt ja tämä oli siistein mahdollinen tapa aloittaa jokavuotinen Himos-reissun perinne.

--

Ihmekoirien ja niiden omistajan kesä 2016 oli rennoin kesä koskaan. Sain levättyä ja tuntuu siltä, että koirat saivat myös. Treenasimme varmaan ennätysvähän kesäkuun jälkeen, mitä nyt kävimme parissa kokeessa. Varsinkin Laikan olemuksessa on tapahtunut iso muutos parempaan: se on pihalla (eli pahimmalla vahtimispaikalla) rento ja vastaanottavainen koulutukselle. Sisällä se köllii selällään. Lisäksi se on ollut paljon sosiaalisempi, vaikkei olekaan mikään Vinski, jolle kuka tahansa roskapönttö on sydänystävä ensitapaamisella. Olen alkanut arvostaa sujuvaa arkea ihan eri tavalla kuin aiemmin. Nyt, kun akkuni ovat taas täynnä, tuntuvat harrastuksetkin ihan uudella tavalla siisteiltä.

Palaillaan toivottavasti sujuvamman tekstin merkeissä vähän ripeämmin kuin seuraavan vuodenajan vaihtuessa. Treeniagendalla olisi ainakin frisbeehommia ja nose workia Vinskin hajutestiä ajatellen.

Loppuun viielä muutama kuva loppukesältä. Kuvissa oleva ylimääräinen mustiainen on Vinskin emo Hiili.