sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Rally-ryppy



Kävimme pyllyryppy-Pasilieron kanssa starttaamassa rally-uramme kotikentällä sunnuntaina. Heräsin aamulla aika väsyneenä ja otsaan kasvoi kaikenlaista tattia, kun tajusin, että pitää raahautua kentälle ja mietin viime hetkellä perumista. Kun siihen ei ollut mitään hyvää syytä, kierin ulos ovesta ja lähdimme. Laika oli neljän päivän aika tiukan treeni- ja liikuntaputken jälkeen vähän kujalla. Sen mielestä Ojangossa oli liikaa kökköpäitä ja se pöhisi tuon tuostakin jollekulle ohikulkijalle. Oli se kiltistikin sentään. Minua ei jännittänyt kuin ehkä minuutin ajan juuri ennen rataa. Pirttimaan suunnittelema rata oli aika kiva ja suoraviivainen eikä sisältänyt mitään muuta kompastuskiveä kuin saksalaisen, jota eräs ei oikein saanut aikaiseksi treenata.

Radalle lähtiessä Laika bongasi jonkin hajun ja oli parin kyltin ajan kuin nukkuvan rukous, mutta virkosi sitten ja tehtiin ajoittain ihan hyvääkin duunia. Tuntuu silti siltä, että huonojen virittelyjen, väsymyksen ja kohtuu uuden tilanteen takia seuruu ei ollut ollenkaan parasta Team Pasi -laatua. Onneksi se nyt kuitenkin vältti ja en muninut itse kylttejä suuremmin. Saksalaisesta vähennettiin kympin verran pisteitä ja sitä edeltäneeltä kyltiltä lähti saman verran. Lisäksi saimme kolme yhden pisteen virhettä. Lopputulemana oli siis 77/100 pistettä ja ALOHYV. Buujea, sitä sinne mentiinkin hakemaan. Arvostelulomakkeessa luki, että "ohjasit hyvin energistä koiraa." Voivoi, Laika antaa energisen vaikutelman vaikka puoliunessa...

En tiedä, syntyikö tästä nyt mitään universumin suurinta rally-innostusta. Ehkä jotakin kutinaa kuitenkin? Olisihan se ihan kiva sivuprojekti muiden rinnalle. Kouluttamisesta kun pidän joka tapauksessa. Rally-liikkeisiin ei tarvita edes älyttömästi tilaa, joten kotosalla voi tehdä paljon. Katselin jo vähän koekalenteriakin loppukesälle ja alkusyksylle. Laika juoksee tässä juoksunsa ja nyt keskitymme melkein kahden viikon päässä häämöttävään tottelevaisuuskokeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!