Arkista, ahdasta, autuasta

Arki on aika ihanaa. Sitä on vaan niin paljon, etten ehdi kirjoittaa edes arkipostausta juuri silloin, kun haluaisin tai jaksaisin. Elämä on asettautunut hyvin uomiinsa ja päiviin limittyy nyt kaiken muun lisäksi Vinskin arkitreenejä ja sosiaalistamista. Tietynlainen alkujärkytys on ohi ja meillä kaikilla on esimerkiksi yhteinen unirytmi!

Vinskin sosiaalistaminen on ollut helppoa ja mukavaa. Olen niitä kukkahattuja, joiden mielestä on koiran edun mukaista näyttää sille muutakin maailmaa kuin takakontti ja treenikenttä, joten olemme tehneet kaikkea tavanomaista ja jossain määrin erikoisempaakin. Tosin se erikoinen on ollut kahvinjuontia Tikkurilan uutuudenkiiltävässä asemarakennuksessa ja metromatkustelua. Vinskin asenne kaikkeen on ollut hyvin nuuskamuikkusmainen. Se on rento, vaikka toki onkin pentu ja varsinkin nyt kiinnostus ulkomaailmaa kohtaan kasvaa koko ajan. Mutta silti se malttaa jo keskittyä, kunhan kriteerit ovat sopivat ja vahvistetiheys oikea. Mitään pelkoja sillä ei ole ollut, mutta vieraisiin koiriin se suhtautuu varauksella. Uteliaisuus voittaa kuitenkin varautuneisuuden kymmenessä minuutissa ja belgiystäviin se on suhtautunut jo ensimmäisen tapaamisen aikana rennosti ja kipittää nyt isompien joukossa kuin olisi tehnyt sitä aina.

Kirjoitushetkellä Vinski on jo lähes kuusikiloinen ja sillä on yhtä pitkä runko ja iso pää kuin Laikalla. Kovin pieneksi se ei jää, mutta sitä en odottanutkaan. Laikakin oli muuten kasvattanut habaa - se on nykyisin 8,8 kiloa painava. Eroa syksyyn on muutama sata grammaa ja koska se ei ole läski miltään nurkalta, se on saanut lihasta. Paino ei ole sen rakenteelle ja sukupuolelle yhtään hullumpi. Pidän näistä isoista keskareista. Niissä on luustoa ja koiraa riittämiin, mutta ne eivät silti ole liian kookkaita mörssäreitä, vaan mahtuvat vaikkapa bussiin ja syliin.

Tällä hetkellä treenaamme edelleen tiistaisin ja torstaisin. Tähän päälle kuljemme muutaman viikon ajan keskiviikkoisin Laikan kanssa Nurmijärvelle Vision koiranäyttelijäkurssille, josta ajattelin postata erikseen. Laika on saanut jo pari taustarooliakin! Kaiken treenaaminen on helpottunut nyt huomattavasti, kun ulkona on kuivaa ja lämmintä. Kuulen Ojangon kutsun...

Ajelimme tänä viikonloppuna Erican, Jennyn ja koiralauman kanssa tuhatkunta kilometriä ympäri Suomen. Kun Volvoon ahtautuu kolme ihmistä ja neljä koiraa tavaroineen, tulee väistämättä hieman ahdasta. Kävimme morjestamassa Lappeenrannassa vanhempiani ja Paavoa, ajoimme Pohjois-Karjalaan (ja vaihdoimme oikeasti farkut verkkarihousuun) ja laskettelimme sieltä Sysmään Jennyn perheen mökille. Hauska reissu! Tällä hetkellä kotosalla makaa kaksi mustaa karvalaattaa, toinen tuhannen solmussa nojatuolissa ja toinen vanukkaana jaloissani.

Laika löysi matkalta korkeita paikkoja. Olen koiraparkourin nimissä hionut sen päälle-vihjettä paremmaksi. Se osaa nykyisin hakeutua rintamasuunnan perusteella maastosta kohoavan muodon päälle hyvin. Tuon Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevan huoltorakennuksen katolle se kiipesi reippaasti ja kapusi harjalle asti. Alas se ei olisi oikein tullut, mutta suostui sitten. Kymmenen minuutin päästä löysin sen hyppäämästä oma-aloitteisesti toisen samanlaisen tönön päälle. Kieltämättä mietin, millaisen pedon olin nyt päästänyt valloilleen...

Onpa autuasta. Että on ystäviä itsellään ja koirillaan. Seikkailumieltä ja kaipuu tien päälle ja hiljaisuuteen. Ja toisaalta takaisin kotiin, ettei jää ihan maailman tuuliin. Näiltä arkea jallittavilta reissuilta jää käteen voimaa väsymyksen ja autossa kiukustuneiden lihasten lisäksi. Huomenna taas toivotamme maanantain tervetulleeksi ja toivomme, ettei se syliin kaatuva kahvi ehkä tunnu niin kuumalta eikä se kulma, mihin varpaamme pimeässä iskemme, niin kamalan kovalta ja terävältä.