lauantai 29. kesäkuuta 2013

Agilityn jatkokurssilla



Helle sulattaa aivot ja valuttaa kaiken ylimääräisen energian hien mukana kropan ulkopuolelle. Ihmekoirien elämä on tällä hetkellä uimista ja viileinä hetkinä pöpelikössä juoksemista. Pääsin tosin viimein takaisin agilityn pariin jatkokurssin alettua - onneksi, sillä ehdin saada vieroitusoireita. Ensimmäinen treenikerta oli meille lähinnä vanhan kertaamista, simppeliä kontaktiharjoittelua ja meidän tasolle pitkähkö, 12 esteen mittainen rata, joka oli rakennettu kurssilaisten taitojen kartoittamiseksi. Mitään kovin erityistä multakaan ei vaadittu, lähinnä piti juosta helvetin kovaa ja tehdä yksi valssi. Se oli ihan toimiva räpellys lähinnä siksi, että valssatessa Laika oli putkessa enkä tuottanut sille näin mitään ylimääräistä häiriötä. Laikan suoritus oli sen oman tason mukainen: estefokus hyvä, vauhti hyvä ja radanlukutaito kohtalaista sorttia. Paketti alkoi loppua kohti hajoilla ja ohjaaja pani merkille myös Larun hyppytekniikan puutteet. Mähän en niitä hyppyjä nähnyt, mutta normaaleilla, suunnilleen kisamittaisilla väleillä sen tekniikka ei ole paras mahdollinen. Hyppytekniikkakurssi tuli siis ihan tarpeeseen ja sen opit pitää vaan siirtää radalle asti, kun se tulee taas ajankohtaiseksi.

Luojan kiitos kurssikertoja on viikossa kaksi, joten treenaamisesta ei tule puutetta. Tykkäsin I-HAHin kentästä (edelleen, sehän oli meille ennestään tuttu), esteistä ja koulutusohjaajista. Kurssille sattui myös lajitoveri, isovillis Teuvo, joka oli Laikan (ja mun!) mielestä melkoisen hieno mies ainakin lyhyen tutustumisen perusteella. Kurssilaisissa oli muutenkin mukavasti rotuvalikoimaa, mm. yksi mun suosikkiroduista, appenzellinpaimenkoira oli edustettuna. Lisäksi siellä oli mudi, mikä on ihanaa, koska mudit on vaan niin siistejä.

Agility-kentille paluun lisäksi hankin meille vihdoin polkupyörän, tai siis valkoisen yksisarvisen, niin uljas se on. Pyörästä puuttuu tällä hetkellä vain Loltsin kuljetukseen tarkoitettu yksiö, mutta sopiva on jo kiikarissa. Ehdin heittää Laikan kanssa muutaman kilometrin reipastahtisen lenkin pitkin Vantaan ja Tuusulan ihania metsäteitä ja Lartsa oli tapansa mukaan ihan liekeissä. En ole vielä keksinyt mitään, mistä se ei oikeastaan pitäisi (paitsi hiihtämistä mä en ole kokeillut, joten sovitaan, että se pitää siitä yhtä vähän kuin allekirjoittanut).

1 kommentti:

Vingutathan meille siilipalloa, sillä siitä me pidämme!