Kai tekin huusitte MEGAPAHOJA pahissolvauksia vuotta nuoremmille alakouluikäisinä? Tai siis, ööh, olisitte huutaneet, jos olisitte uskaltaneet, höm. Jos olisin edelleen seitsemän (kuka sanoo, etten henkisesti olekin), huutelisin nyt. Noustiin tänään kakkosiin koirahyppelyssä. Toka LUVA kakkossijoineen irtosi maanantaina HAUn iltakisoista kuumottavalta radalta aikamoisen henkisen keräämisen jälkeen. Ensimmäinen rata oli nimittäin ruma hylly. Tänäänkin oli, mutta mitäs pienistä. Hiotaan vakautta kuntoon myöhemmin. Pääasia, että Laika örisi ennen joka rataa oikeassa paikassa, oli myös rennosti oikeassa paikassa ja piti ilonkähinää sopivissa väleissä. Ja kieri lumessa ratojen jälkeen.
Laika voitti mulle valkosuklaanmakuisen proteiinipatukan. Se oli mun ystävänpäiväsuklaa. Tuli puhetta kisojen luppoajalla koirien sosiaalisesta olemuksesta. Laikalle riittää hyvin co-existing-tyyppinen hengailu. Se ei juuri mielistele ketään. Se toisinaan saa ilohepuleita, joita se jakaa, mutta se on niitä koiria, jotka pärjäisivät varmasti ihan hyvin yksinään omasta mielestään. Mutta onneksi on Masilla sentään joustoa ja Masi asuu meiän kaa eikä kärsi enimmäkseen. <3
Mulla tekis hirveästi mieli johonkin hyvään ulkopuoliseen koulutukseen tai viikonloppuleirille. Kävin tällä viikolla johdantotyyppisellä kanakurssilla ja koulutin seuraavana päivänä vähän kissoja. Näin sivuhuomautuksena.
On aistittavissa, että näin epäsäännöllisen bloggaamisen myötä olen unohtanut postausten punaisen langan merkityksen.
Vinski on nyt majaillut meillä tasan vuoden ja noin hyvä siitä on tullut. Painokin oli taas noussut, kohta hätyytellään yhtätoista ja puolta. Ostin sille tänään Sonarcilta vetovaljaat. Vinski vaikuttaa siltä, että sen sisällä on husky, joten kokeillaan, josko saisin tekohengitettyä canicross-taimen sisälläni ja juostua oikeasti. Lumikeleillä pelottelin läheisiäni sillä, että olisin ostanut minarit ja köyttänyt itseni em. eläimeen ja katsonut, miten pitkälle päästäisiin. Mutta sitten, kun alkoi olla puhe kilometreistä ja moottoriteistä ja hammassuojista, niin päätin odottaa sulaa maata. Koska Viljamit ei pysähtele, ellei sitten kakalle ja voin kertoa, ettei ihan aina silloinkaan.
Kuukaudessa (niinku päivälleen edellisestä kirjoituksesta) on ehtinyt tapahtua ja olla tapahtumatta kaikenlaista kirjoituksenarvoista. Vinski söi myyrän. Laika kierii lenkillä ja kähisee. Ollaan treenattu esim. noseworkia ja tokoa ja videoitu ja hävitetty ja löydetty niitä videoita, mutta mitään en ole jaksanut pukea luettavaksi. Ärsyttävää, kun haluaisi. Mihin katoavat resurssit. Kävin tammikuun aikana Leena Inkilän, Jirka Vierimaan ja Tiltu Antikaisen luennoilla ja koulun puolesta vielä muutamalla muulla. Noista kolmesta kaksi ensin mainittua olivat oikein huippuja.
Resursseista puheen ollen annoin kyytiä Vinskin näyttelytukalle. Tajusin, ettei oikeasti ehkä niin paljon kiinnosta, että juuri tässä elämässä sipsuttelisin sitä karvamäärää. Vinski näyttää nyt pimeältä pulloharjalta.
Vinski on tehnyt mun kaa koulujutskii. Opetin sille yksinkertaisena käytöksenä pään lepuuttamisen ja kuvissa se yleistää opittua taitoa. Aloitimme pehmokoripallolta ja viimeksi se on nojaillut bussipysäkillä olleeseen metallikaiteeseen. Musta on ihanaa, että Vinskin häntä heiluu kuvissa.
Musta on muuten myös tosi ihanaa, että olin tänään lenkillä Jennyn kanssa ja törmäsimme kahteen ohitustreenaajaan, jotka treenasivat ruokapalkalla. Tai ylipäätään palkalla. Tuli niin iloinen olo. Namitäti for lyfe, heittaajat heittaa ja skeittaajat skeittaa.
Vähän edelliseen liittyen musta tuntuu, että haluaisin seuraavaksi kirjoittaa omasta koirahistoriastani. Toivottavasti sitä ei tarvitse odottaa ihan maaliskuulle.
