Agilityn jatkokurssilla

Helle sulattaa aivot ja valuttaa kaiken ylimääräisen energian hien mukana kropan ulkopuolelle. Ihmekoirien elämä on tällä hetkellä uimista ja viileinä hetkinä pöpelikössä juoksemista. Pääsin tosin viimein takaisin agilityn pariin jatkokurssin alettua - onneksi, sillä ehdin saada vieroitusoireita. Ensimmäinen treenikerta oli meille lähinnä vanhan kertaamista, simppeliä kontaktiharjoittelua ja meidän tasolle pitkähkö, 12 esteen mittainen rata, joka oli rakennettu kurssilaisten taitojen kartoittamiseksi. Mitään kovin erityistä multakaan ei vaadittu, lähinnä piti juosta helvetin kovaa ja tehdä yksi valssi. Se oli ihan toimiva räpellys lähinnä siksi, että valssatessa Laika oli putkessa enkä tuottanut sille näin mitään ylimääräistä häiriötä. Laikan suoritus oli sen oman tason mukainen: estefokus hyvä, vauhti hyvä ja radanlukutaito kohtalaista sorttia. Paketti alkoi loppua kohti hajoilla ja ohjaaja pani merkille myös Larun hyppytekniikan puutteet. Mähän en niitä hyppyjä nähnyt, mutta normaaleilla, suunnilleen kisamittaisilla väleillä sen tekniikka ei ole paras mahdollinen. Hyppytekniikkakurssi tuli siis ihan tarpeeseen ja sen opit pitää vaan siirtää radalle asti, kun se tulee taas ajankohtaiseksi.

Luojan kiitos kurssikertoja on viikossa kaksi, joten treenaamisesta ei tule puutetta. Tykkäsin I-HAHin kentästä (edelleen, sehän oli meille ennestään tuttu), esteistä ja koulutusohjaajista. Kurssille sattui myös lajitoveri, isovillis Teuvo, joka oli Laikan (ja mun!) mielestä melkoisen hieno mies ainakin lyhyen tutustumisen perusteella. Kurssilaisissa oli muutenkin mukavasti rotuvalikoimaa, mm. yksi mun suosikkiroduista, appenzellinpaimenkoira oli edustettuna. Lisäksi siellä oli mudi, mikä on ihanaa, koska mudit on vaan niin siistejä.

Agility-kentille paluun lisäksi hankin meille vihdoin polkupyörän, tai siis valkoisen yksisarvisen, niin uljas se on. Pyörästä puuttuu tällä hetkellä vain Loltsin kuljetukseen tarkoitettu yksiö, mutta sopiva on jo kiikarissa. Ehdin heittää Laikan kanssa muutaman kilometrin reipastahtisen lenkin pitkin Vantaan ja Tuusulan ihania metsäteitä ja Lartsa oli tapansa mukaan ihan liekeissä. En ole vielä keksinyt mitään, mistä se ei oikeastaan pitäisi (paitsi hiihtämistä mä en ole kokeillut, joten sovitaan, että se pitää siitä yhtä vähän kuin allekirjoittanut).

Amazoninjokipuudeli

Juu-u, kyllä se täällä taitaa olla... 

Kuva Heini Rytkö.

Hyvää juhannusta!

Meillä on uitu (jopa Loltsi), juostu kavereiden kanssa; nyt nukutaan ja pian syödään. Huomenna treenataan tokoa ja sunnuntaina uidaan vähän lisää. Kesä on kaunis ja koirat ihania!

Superpuudeli Siuntiossa, osa 1

Tää oottaminen haisee räältä. t. Laikapöö

Pääsin Laikan kanssa vähän viime tingassa Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssille Siuntioon. Kurssilla on ainoastaan villakoiria, tässä tapauksessa pari keskaria ja kolme isoa, joten kurssi on siinäkin mielessä erittäin mielenkiintoinen ja olin jo menossa ihan rotusyistä kuunteluoppilaaksi, kunnes koirapaikkakin sitten avautui. Koska olen aloittanut koko agilityn aivan uudelta pohjalta Laikan kanssa, mistään hyppytekniikasta mulla ei ollut juuri käytännön kokemusta aiemmilta harrastusvuosilta. Lähtökohtamutuna Larun tapauksessa kuitenkin oli se, että elukalta löytyy ikäisekseen hyvin koordinaatiota, ponnistusvoimaa ja intoa eikä hypyissä ole ollut tähän asti ongelmia (jos kohta niitä ei ole hirveästi treenattukaan). Mutu piti hyvin paikkansa, mutta palaan siihen myöhemmin. Kurssi alkoi luennolla, josta keräsin jonkin verran muistiinpanoja ja menen näihin merkintöihin ensin. Osa muistiinpanoista on ylimalkaisia ja suosittelen ehdottomasti kurssin käymistä jo ihan yhden tunnin perusteella, sillä pelkkä teoria, varsinkin tällä tavalla yhden välikapulan tuottamana ei sisällä kuin muutaman hassun pintaraapaisun.

• Hyppytekniikkaan kiinnitetään huomiota, jotta saataisiin aikaan koira, joka käyttää kroppaansa säästävästi, ja jotta hypyistä tulisi itsenäisesti suoritettavia osia rataa. 
• Itsenäisesti hypyt suorittava koira ei tarvitse jatkuvaa tukea ohjaajalta ja on siten radalla nopeampi.
• Hypyissä varsinkin etupää on koetuksella ja väärä hyppytekniikka aiheuttaa ennenaikaisia eläkkeitä juuri etuosaongelmien vuoksi. 
• Susan Salon hyppytekniikan opetusmetodi on kokonaisvaltainen niin koiran kuin koko radan suorituksen kannalta. Agilityssä kaikki liittyy kaikkeen.

Ohjaaja

• ylläpitää koiran lihaskuntoa: 

1. erityisen tärkeitä ovat niveliä tukevat syvät lihakset, eivät isot pinnallisen lihakset (tosin niiden merkitystä ei tietenkään voi vähätellä, mutta muhkuperseellä ei välttämättä edetä nätisti)
2. lihasten hallinta on olennainen osa lihaskuntoa
3. n. 2 kk huoltoväli on urheilukoiran minimi, osa tarvitsee jopa tiheämpää käyttämistä urheilukoirat tuntevalla fysioterapeutilla tai osteopaatilla (Vappu painotti fyssarin/osteopaatin kokemusta ja osaamisaluetta erityisesti - karkeasti sanoen pääsääntöisesti eläimiä kuntouttava henkilö huomioi eri asioita kuin urheilukoiria hoitava, joten erityisen tärkeää on tietää, kelle koiransa vie! toim. huom. Kannattaa kysellä toisilta harrastajilta ja unohtaa lajirajat: myös suojelukoirat ja esimerkiksi kisaavat vinttikoirat käyttävät fyssarien ja osteopaattien palveluita ja löysin ihmekoirien vakkarifyssarin juuri vinttikoiraihmisten kautta.) - koirahierojat hallitsevat pehmytkudosten hoidon, osteopaateilla ja fyssareilla on keinot puuttua muuhunkin, esimerkiksi selkärankaan, joka on yksi merkittävä tekijä koiran kropan hyvinvoinnin takana

• opettaa korrektin hyppytekniikan ja ylläpitää taitoa myös myöhemmin
• treenaa ja ohjaa koiraa systemaattisesti, reilusti ja mikä vaikeinta - ajoissa (mutta myös MM-tason huippujen koirat ennakoivat miljoonasta asiasta ja ohjaajat ohjaavat niiden näkökulmasta myöhässä silti menestyen; pyri täydellisyyteen, mutta ole realistinen äläkä ruoski itseästi epäonnistumisista, sillä niitä sattuu kaikille)
• huolehtii koiran motivaatiosta (tätä ei voi painottaa liikaa)

Lisäksi:

•  Hyppääminen on itsenäinen taito. Koira syntyy tiettyjen rakenteellisten ja psyykkisten palikoiden kanssa ja ne vaikuttavat hyppytekniikkaan, mutta yksikään koira ei ole syntyessään täysin susi hyppäämään.
• Rima ei ole Susan Salon hyppytekniikassa isossa osassa. Riman korkeus tai riman pudottaminen on vain ja ainoastaan infoa ohjaajalle. Tämän vuoksi riman tiputtelusta ei Salon metodissa anneta koiralle palautetta. On eri asia hypätä hyvin ja hypätä vain pudottamatta rimaa.

Koira

• etenee radalla sitä suorempia linjoja mitä parempi radanlukutaito sillä on (toki tähän vaikuttaa myös ohjaajan taitotaso); koiran motivaatiolla on suuri rooli etenemistyylin- ja nopeuden kanssa
• arvioi etäisyyttä:

1.  laukka-askeleita mittana käyttäen
2. suhteessa alustaan (maneesi/matto/hiekka/keinonurmi/kivituhka - kaikki erilaisia ja vaikuttavat laukan pituuteen ja voimaan); koira oppii omaan tahtiinsa arvioimaan, miten milloinkin kannattaa edetä - kroppansa tunteva ja alustat oppiva koira ei esimerkiksi liukastu juuri märällä nurmellakaan toim. huom. Tämän takia koiran olisi pennusta asti liikuttava mahdollisimman monipuolisesti erilaisilla alustoilla. Ei tietenkään koskaan itselleen vaarallisilla ja aina ikään ja koiran kokemukseen suhteutettuna.
3. oma itseluottamus apunaan 

• ponnistuspaikan valinta liittyy etäisyyden arviointiin (tiukka kaarre > tiukka ponnistuspaikka; tiukassa takaakierrossa koira ponnistaa esteen yli toisella takajalallaan)
• ideaalissa hyppykaaressa rima on suunnilleen kaaren keskikohdalla.
• suorat etuosat aiheuttavat loikkia, joissa koira hyppää etujalat kohti taivasta (sen sijaan, että ne olisivat korrektisti kerittynä etuosan alle) toim. huom. höm höm, villakoirat: pää pystyssä ja supermiehenä kohti korkeuksia...
• etuosaansa väärin käyttävälle koiralle olisi oleellista opettaa oikea tapa etuosajumppien avulla (medikoiralle tällainen voi olla esimerkiksi ravia rantavedessä tai sopivan mittaisessa varvikossa)
• painonsiirto takajaloille on usein ongelma (varsinkin etupainoisilla koirilla) > kova vauhti ja hönkä eteenpäin tekee koirasta kuin koirasta etuvetoisen

1. tasapainottava ja takaosaa herättelevä treeni kisojen välissä ja varsinkin ennen kisoja auttaa hyppyongelmissa
2. rangan ja selän alueen syvien lihasten liikkuvuus oleellista (eli säännöllinen fysioterapia on tarpeen!)
3. persauksella tehtävät temput, kuten orava-istunta, tanssiminen yms. eivät ole juuri hyödyksi, pikemminkin päinvastoin - ranka kaipaa rauhallista aktivointia; villakoira on lähtökohtaisesti rotuna erittäin keveä ja ketterä, joten sille on jopa tyyppillistä mennä kouhottaa takajaloilla, joten temppujen haitta on todennäköisesti pienempi kuin monilla muilla roduilla
4. koiran selkä ja takaosa on kuin jousi, joka on koiran seisoessa neljällä jalalla avoin ja painuu ponnistaessa kasaan
5. "jousen" toimintaa heikentävät mm. suorat takakulmat, liialliset takakulmat tai keskenään hyvin erimittaiset jalan osat (tyypillistä esimerkiksi pikkuterriereille, settereille, corgeille jne.)

• koska ponnistuspaikkaan liittyy koiran fokus ja motivaatio, on target liikkumaton ja saalispalkka kuollut (ja se liikkuu korkeintaan silloin, kun koira on jo hypännyt sarjan) - tämä siksi, että varsinkin liikkuva saalis nostaa koiran kierroksia ja tekniikka jää toissijaiseksi
• painonsiirto vaikuttaa myös hypyn alastuloon (eli perän toiminta vaikuttaa etuosan toimintaan); loiva hyppykulma tarkoittaa pienempää painonsiirtoa kuin jyrkkä hyppykulma (jyrkkä hyppykulma kysyy myös enemmän kropanhallintaa)
• villakoirille on erittäin tyypillistä hypätä ylös vrt. bortsujen ja muiden vastaavien paimenrotuisten laakahypyt
• hyppykorkeutta on tärkeä vaihdella treeneissä (myös yli kisakorkeuden), sillä se saa koiran ajattelemaan hyppäämistä - kisakorkeuksien hyppäämiseen rutinoituu
• jos koira pudottaa riman, se ei tarvitse siitä  ns. sosiaalista palautetta, vaan oikeassa mielentilassa oleva koira korjaa ensi kerraksi; liian korkeat kierrokset eivät edistä oppimista, vaan kuuma koira tarvitsee riman pudotuksen jälkeen palautteen rauhoittumisen ja mahdollisesti radalta poistumisen muodossa
• tasapainon löytäminen alastulossa ja siitä eteneminen on tärkeää - väärä tekniikka rikkoo koiran ja vie aikaa

1. vaimennus tapahtuu lapojen välisissä ja osin niskan syvissä lihaksissa
2. ns. pääjalkaisuus (kuten allekirjoittanut sitä kutsuu) aiheuttaa ongelmia ja koira tarvitsee erityishuomiota; pääjalkainen koira on edestä suora, niska ei ole kovin elastinen ja koira hyppää etujalat suorana ja pää pystyssä toim. huom. Iso osa fyssareiden villakoira-asiakkaista on nimenomaan niskaongelmaisia. I fucking wonder why...
3. äänetön alastulo on hallittu ja iso ja raskas koira voi hypätä ääneti ja pienikin tömähtää kuin neutronitähti betoniin

 Sitten käytäntöön! Meidän toinen harjoituspätkä on vielä kurssikaverin kamerassa, mutta lisään sen tähän postaukseen, kunhan saan videon hyppysiini. Videolta kuuluu kivasti lähinnä sade (josta sain kylmän kelin ohella kivasti kesälenssun kaupanpäällisiksi) ja Laikan ihanat siilipallot.

Laika sai erittäin positiivista palautetta, Vapun mielestä se oli peräti toinen kurssin superpuudeleista, mikä tietty lämmitti kuin palava halko sieraimessa. <3 Ainut koiraa koskeva erityishuomio oli Laikan mieltymys ponnistaa melko läheltä estettä, mutta luulen, että kyseessä lienee pitkäjalkaisen, innokkaan koiran peruspreferenssi. Laika innostuu myös kuolleesta palkasta ja se etenee pitkin loikin, 1+1=ponnistuspaikka valuu varsinkin liukkaalla lähelle hyppyä. Laika on isommasta päästä medejä (40 cm), mikä vaikuttanee kokemattomuuden lisäksi siihen, että viiden jalan välimatka vaatii vähän päänraapimista onnistuakseen.

Laika nukkuu missä Laika tahtoo

Tällä kertaa se paikka oli pöydän ääressä.

Monen lajin hulluja

Kesä on alkanut reissaten. Ensimmäisellä lomaviikolla ehdin olla peräti yhden kokonaisen päivän kotona. Alkuviikko kului Lappeenrannassa Paavon tykönä. Papparainen sai vähän hapsuisen kesäkaljun ja karvan alta paljastui hieman pullistunut, mutta hulvattoman makkarainen koira. Lappeenrannassa Laika oppi uimaan kiitos uimaliivien ja siitä saakka uiminen on ollut lähes jokapäiväistä hupia. Kerran samalle rannalle sattunut pariskunta sanoi sitä jopa delfiiniksi.

 Loltsin kanssa on aina mukavan lunki matkustaa.

 Nii että mitäs sä teet?

 Loltsi otti arskaa.

 Kiva rantalelu.

 

 No mitä te teette!?

 Loltsi puhdistaa Laikan korvat.

Pieni suuri kurttuisa Patepöö!

 The makkarat.

 NYT KUULES KAKARA

 Kaikki kolme hölömöä.

Kiitos kuvista kuuluu Danukalle.

Minä valitsen sinut!

Olen niin ysärilapsi kuin olla voi. Fanitan edelleen Spaissareita ja pelaan Pokémonia. Jennyn ja Erican heittämästä läpästä on nyt kasvanut blogipostaus. Heidän karvakuoronsa on kuin Pikachu, Bulbasaur (tai Psyduck, Neiraseni), Squirtle ja Charmander, ja siitä hyvästä mietin sitten omia pokémonejani.

Jos kyse olisi pelkästään tyypistä, olisi Loltsi selkeästi Psychic-tyyppiä ja Laika varmasti Dark/Flying-yhdistelmä. Paavo voisi olla mikä tahansa nopeasti syövä ja paljon nukkuva otus, joten se olisi kenties Normal-tyyppiä, ja olemassa olevista monstereista aivan taatusti Snorlax...

Pokedex kertoo Paavosta Snorlaxista seuraavaa:

Snorlax's hunger isn't satisfied until it consumes 900 pounds of food. Then it goes back to sleep.

What sounds like its cry may actually be its snores or the rumblings of its hungry belly.

Loltsi olisi Espeon. Kyseessä on herkkä Psychic-tyypin monsteri, joka on kouluttajalleen erityisen uskollinen. Espeon on samanlainen siro simpsukka kuin Loltsikin.

 Pokedexistä:

By reading air currents, it can predict things such as the weather or its foe's next move. 

Voin kertoa, että nyt ollaan Loltsin ytimessä!

An Espeon is extremely loyal to any trainer it considers to be worthy. It is said to have developed precognitive powers to protect its trainer from harm.

Totta tämäkin.

 Laika on Totodile. Iloinen, leukojaan käyttävä, vähän joka suuntaan härveltävä vesieläin.

 Its well-developed jaws are powerful and capable of crushing anything. Even its trainer must be careful.

...montakohan mustelmaa mulla nytkin on...

Tällaisia asioita mä näin lauantaisin mietin.