Toisenlainen frendi

Olin koirien kanssa tänään matkalla työpalaveriin, kun Tikkurilasta samaan junanvaunuun astui lyhyenläntä ja hyvin iloinen kerjäläisnainen. Huomattuaan koirat hän tuli istumaan viereeni ja Loltsi varsinkin innostui tästä, nuoli naisen käsiä ja heilutti häntäänsä. Naisen asetuttua hän pyysi Loltsia syliinsä ja sehän meni, otti oikein asennon ja oli ylpeänä. Nainen jopa otti kuvia itsestään Loltsi kainalossa kamerakännykällään. Laikan parta tuntui olevan hänen mielestään todella hauska, samoin Loltsin etuheitto, mikäli ymmärsin oikein, meillä kun oli kielimuuri.

Sain hiljan kuulla, että Loltsin ja Paavon lähteminen entisen paikkakunnan kaverikoiraryhmästä jätti valtaisan aukon, jota kukaan ei ole toistaiseksi pystynyt täyttämään. Paavo on ilmeisesti tekemässä äitini kanssa paluuta sille saralle ja näköjään Loltsi jatkaa harrastusta epävirallisemmissa merkeissä. Tämänpäiväisen kohtaamisen kaltaisten hetkien jälkimainingeissa elän aikamoisessa hetkittäisessä epäuskossa, kun muistelen sitä arkaa, pienenpientä ja pienemmäksi tekeytyvää koirasta, joka Loltsi joskus oli. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin ja kirjoitan varmasti vastedeskin, sillä tuskin lakkaan ihmettelemästä oman elämänsä pientä sankarikoiraa.

Teinix treenix

Agility tänään: pöytää, pussia ja perselleen menneitä takaakiertoja.

Pöytä oli aika helppo, kun Laika ei ole ihan umpityhmä ja mukana oli nakkeja ja siilipalloja. Päätin lopullisesti tänään, että vapautusvihje kontaktilta, kuten nyt tässä tapauksessa pöydältä, on yip, äännähdys, jolla Aang potkii vauhtia Appaan, lentävään biisoniinsa Avatar: The Last Airbender -sarjassa. Tämä on hirvittävän tärkeä asia, ette nyt naura mulle, päätin tämän jo Laikan ollessa vielä pentulaatikossa. En kyllä tiedä, tuleeko yip päätymään muille kontakteille, koska mua edelleenkin polttelee juoksukontaktien opetus, mutta en tiedä, päätyisinkö vain sössimään kaiken vai ihan jopa onnistumaan asiassa. Yhtäältä juoksukontaktien ylläpito on helppoa, mutta toisaalta opetusvaiheessa on mahdollista rykiä menemään, kun pitäisi pelata ajoituksen kanssa.

...puhuin pöydästä ja päädyin juoksukontakteihin. Joka tapauksessa seuraavissa treeneissä aion treenata sitä pahuksen pöytää lisää ja yhdistää siihen vihjesanan, koska este on aika yksioikoinen kouluttaa ja Laika äkkäsi ajatuksen varsin nopeasti.

Pussi. Ihan sikamagee jeejee, tällä kertaa mulle on sattunut koira, joka ei eksy pussin sisään, kuten aiempi kollegansa. Laika alkaa myös hakeutua pussiin edelliseltä esteeltä (tässä tapauksessa hypyltä) eli pussissa on kiva imu, vaikka kangas olisi alhaallakin. Pussi on Laikalle suhteellisen suoraviivainen juttu.

Takaakierrot. Nonnih, öö. Laika ei ole treenannut mainittavaakaan määrää takaakiertoja elämässään. Ehkä muutaman toiston sinnepäin, mutta aika nopeasti tajusin, että ei ja lopulta mulle suositeltiinkin, että ei. Opiskeltuani asiaa päätin, että opetan sen kiertämään ensin käskystä asioita oikealta ja vasemmalta ja yhdistän ne sitten agilityyn; en koe olevani niin nokkela ja ketterä ja liikkumisensa hallitseva ohjaaja, että voisin jättää täysin kehonkielen valtaan takaakierron kaltaisen jutun, jos se vaan on vältettävissä. Sitä paitsin mun mielestä on koiraa kohtaan huomattavasti selkeämpää opettaa ja ohjata "kierrä este x oikealta ja suorita se", kuin karkeasti sanottuna huitoa sinne päin ja sanoa estekäsky. Joka tapauksessa tänään me kokeiltiin takaakiertoa pelkällä kehonkielellä. Okei, mun suoritus parani jonkin verran ja jopa muistan, mitä tehdä, mutta Laika totesi yritettyään, että "sä et osaa ohjata mua, mä meen haukkuu tota ovee, mo." On siinäkin ja yks lassie. Sitten, kun sain ähellettyä elukan esteen rintamalinjan taakse ja takaisin riman yli, se sujahti ohjauksesta putkeen ihan näppärästi. Mut silti: opetan sen kiertämään asioita.