Laika sai lapsia. Koska se on Laika, lapset eivät ole hiljaisia ja pehmeitä, kuten Loltsilla aikanaan, se nimittäin hoivasi villasukkia ollessaan valeraskaana. Ei, Laikan lapsia on ensinnäkin kahdeksan. Ne huutavat. Ja ne löytyivät sunnuntaiaamuna minun sängystäni. Ne ovat siilipalloja. Onni on, että Laika on äidiksi aika hupakko ja se unohti kersansa aika äkkiä eikä kuskannut niitä esimerkiksi lenkille mukaan niin kuin Loltsi. Varotoimenpiteenä otin kuitenkin muita palkkavehkeitä mukaan treeneihin. Olen liian sentimentaalinen höynä heitelläkseni koirani mielikuvituslapsia.
Tanssitunti eli harjoiteltiin valsseja. Tuli hyvään saumaan, koska mun on viime aikoina ollut vaikea valssata ja olen jumiutunut persjättöihin, koska kun kerran opin ne, niin mitä sitä hyvää taitoa hilloamaan, you know. Rata oli itse asiassa hivenen erilainen kuin ylläolevassa piirroksessa oleva, sillä eka putki oli sekä ykkös- että kolmoseste, muuten se olikin samanlainen. Valsseja heiteltiin väleihin 2-3 (ennakoiva valssi hypyltä takaisin putkeen), 4-5 ("koiran ponnistuspaikan tuuppaaminen"; pro selityxet) ja 8-9. Laika sai erinomaista palautetta. Minä sain erinomaista palautetta. Taivaalla näkyi sateenkaari, kun oltiin kotimatkalla.
Omatoimipisteessä oli keinu ja muutama muu, mutta keskityin keinuun. Apuna oli maksipöytä ylösmenon alla. Otin ensin muutaman suorituksen nakkiavusteisesti ja palauttelin Laikalle mieleen vähän sitä, miten keinulla ollaan ihan loppuun asti ja se on hubaa. Sitten hetsasin sille vähän kierroksia lelulla ja sain onnistuneita toistoja, mitä nyt yhden onnettoman kerran koiralla keitti yli ja se roiskaisi pois esteeltä ennen aikojaan. Se on kuitenkin aika pirun vähän aiempaan verrattuna. Kunhan saan talkoopisteitä kasaan ja (viimeinkin) avaimen seuran kentälle, päästään treenaamaan toivottavasti vähän tehostetummin. Musta tuntuu, että tossa keinussa ei ole kyse mistään muusta kuin oikean suorituksen vaatimisesta, rutiinin muodostamisesta ja ihan raa'asta toistojen määrästä. Hyvä siitä tulee.
